maanantai 9. heinäkuuta 2012

8.7.2012 Kaliningrad, Venäjä

Pääsin lepopäivän jälkeen matkaan hyvissä ajoin, ennen seutsemää. Majapaikkani aamupala oli 6:30 alkaen ja minulla oli pyörä jo ennen sitä pakattu. Kaupunki ei ollut ihan niin hiljainen, kuin Praha sieltä lähtiessäni, mutta hyvä oli sen läpi kuitenkin ajaa. Minulla oli ihan keskustaan melko tarkkaan 10 km matkaa, siis se, minkä taitoin eilen trammilla. Keskustan jälkeen suuntasin päätielle siihen kohtaan, jossa moottoritien piti vaihtua tavalliseksi tieksi. Asia oli muuttunut karttani painatuksen jälkeen ja moottoritie jatkui ja navigaattorini näytti huomattavaa kierrosta sisämaan kautta. Syykin selvisi jälkikäteen. Välissä oli joki, jossa oli leveällä korkeat tulvapenkereet ja siten sillat niin pitkiä, että niitä ei kuvin tiheään tehty. Kierros oli arviolta 20-30 km lisämatkaa. Matka joutui kuitenkin hyvin, pääasiassa sivumyötäinen tuuli piti nopeuden ihan mukavana. Vähän ennen Kaliningrad:in rajaa maastossa oli jonkun verran nousuja. Tie kävi välillä ihan mukavassa rantapaikassa, ihmisiäkin oli ihan kesäloman malliin. Tapasin ennen rajaa pari eläkkeellä olevaa saksalaista pyöräilijää ja yhden venäläisen, joka oli lähtenyt kaksi viikkoa aiemmin Pietarista. Saksalaiset varoittelivat ruuhkaisesta rajasta, mutta minun sinne päästessäni noin 17. aikaan, se oli lähes tyhjä ja pääsin heti yli. Normaali Venäläinen byrokratia. Rajalta oli matkaa oli vielä n. 50 km itse Kaliningradin kaupunkiin ja liikenne alkoi vilkastua kaupunkia lähestyttäessä ja oli melko ruuhkaista ennen kuin pääsin perille. Hotelli täytyi ottaa se, minkä löysin, tietenkin hotelli Kaliningrad. Ei ollut karttaa, navigaattori näytti vain päätiet ja ilta oli käsillä. Matkaa päivälle kertyi 213,7 km. Tänään 200 km päivämatka ylittyi tällä reissulla toisen kerran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti