perjantai 30. syyskuuta 2011

30.9.2011, Kraljeva, Serbia



30.9.2011, Kraljeva, Serbia
Taas munakas aamupalaksi, pyörän pakkaus ja matkaan. Hotellihuone oli kylmä, vaikka siinä ei mitään jäähdytyksiä ollutkaan. Aamu oli kirkas, aurinkoinen, mutta viileä. Huomasin illalla, että pimeä tuli jo heti seitsemän jälkeen, aikaistin herätystäni 5 min. Pitää hieman hilata sitä aikaisemmaksi, viileää aikaa tuntuu kestävän kuitenkin sen verran pitkään, että sillä ei juuri ole merkitystä, heräänkö puoli tuntia aikaisemmin. Alkumatkasta oli laskua n. 350m Uzice:een ja taas sain lisäillä vaatetta useampaan otteeseen. Uzicessa kävin pankkiautomaatilla, toisesta sain rahaa, nostin peräti 2000 hiljadu dinara:aa. Lähdin kaupungista pikkutietä kohti Pozega:aa ja mäkiä noustessani veri mahtoi kiertää aivoissa sen verran, että tajusin nostaneeni peräti 20E, vaihtokurssi on 1:100:aan. Korjasin tilanteen Pozegassa. Välillä matkalle sattui posti, yritin ostaa merkkejä, kun virkamies viimein tajusi, kun piirsin kortin kuvan paperille, hän toi merkkivalikoiman eteeni, minun olisi pitänyt tietää, mitä posti Suomeen maksaa. Jäi merkit ostamatta, jäi sen puoleen kortitkin, kun en niitä mistään löytänyt. Pozega:sta matka jatkui tosi kaunista jokilaaksoa lähes Cacak:iin asti. Matkalla söin kana-aterian jokivarsiravintolassa. Tie oli kohtalaisen vilkasliikenteinen, kyseessä on päätie. Ajattelinkin, että otan Cacak:ista Kraljevaan pienemmän tien, mutta en pystynyt kylteistä päättelemään, mikä oikealle lähtevistä teistä olisi ollut oikea. Niimpä päivän viimeinenkin kaupunkien välinen taival meni pääteitä pitkin.

Tien varsi, varsinkin viimeinen oli täynnä juuresten ja vihannesten kauppiaita. Paprika oli kova sana, samoin kaali, mutta muassa oli myös perunoita, komeita sipuleita, omenia….. Täällä saan melko usein kannustushuutoja ja ihmiset tuntuvat ystävällisiltä. Eilen illallakin ruokaillessa tarjoilemaan tuli mies, joka yllättäen puhui hyvin englantia ja tunsi Jari Litmasen ja Hyypiän. Kyseli kovasti matkastani. Palataampa sinne tielle. Täällä on yksi käyttäytymistapa, joka on niin yleinen, että en ole sitä muualla siinä määrin tavannut. Vastaantulevassa liikenteessä autot lähtevät ohittamaan täysin piittaamatta, että minä ajan vastaan. Tämä tarkoittaa sitä, että en voi hetkeksikään heittäytyä huolettomaksi edestä tulevan liikenteen suhteen, vaikka takaa ei tulisikaan autoja. Itse asiassa, jos takaa tulee autoja, silloin tiedän, että nyt eivät ohita edestä tulevat. Jouduin muutaman kerran vetämään nurmikolle, hermot eivät pitäneet, niin läheltä auto tulee vastaan.

Taas tuli tänään nuoruus mieleen tänne majapaikkakaupunkiin saapuessani. Autokanta on sen verran vanhaa, että monessakaan ei ole mitään pakokaasusuodattimia ja polttoaineen ja öljyn käry on kuin Oulussa joskus minun ollessa 16-vuotias. Valokuvaksi tällään tuollaisen traktoripelin, jossa kuski istuu kärryn päällä ja ohjailee moottoria aisoilla. On näitä kyllä näkynyt muuallakin Euroopassa. Huomenna suuntaan Kursumlija:aa kohti, tarkoituksena yrittää sieltä suunnasta rajan yli Kosovoon. Sinne ainakin osan matkaa pyrin ajamaan pikkuteitä, katsotaan taas mihin se riittää.

Majapaikan otin keskeltä kaupunkia ja aika aikaisin. Likasin eilen perusteellisesti keltaisen puseroni, se tipahti vaatetta vähentäessäni ketjun päälle. Ostin oikeaa pesupulveria, vaatteet on liossa, enkä tällä kertaa pulveria säästellyt. Katsotaan, mitä syntyy, täytyy lähteä jatkamaan pyykinpesua.

29.9.2011 Maskat (lähellä Uzice:a) Serbia


29.9.2011 Maskat (lähellä Uzice:a) Serbia

Tapahtumarikas päivä. Aamu oli sumuinen ja melko kylmä, kun lähdin liikkeelle Gorazde;sta vaatimattoman aamupalan jälkeen. (munakas, leivänpaloja ja pieni kuppi kahvia, pyysin toisen ja sain maksaa lisämaksun). Tie noudatteli jylhää jokivartta aina Visegrad:iin asti. Tie oli aika hyväkuntoinen, nouseskeli pikkuhiljaa koska joki virtasi vastaan. Aika pitkälle matkalle asfaltti oli juuri uusittu. Asfaltointiryhmä olikin viimeistelemässä töitään ohi ajaessani, tosin juuri silloin syömässä keittoa, jota työmaalle oli tuotu termoskattilassa.
Osan matkaa joen törmät olivat pystysuorat ja matkalla oli kymmeniä tunneleita, pituudeltaan muutamasta kymmenestä metristä noin puoleen kilometriin. Lähes kaikki tunnelit olivat valaisemattomia, pidemmissä oli kyllä lamput, mutta yksikään ei palanut. Nyt kaivoin kiltisti otsalampun repusta, se ei ollut yhtään liian tehokas, mutta sen kanssa selvisi. Pimeä musta tunneli imi tehokkaasti valoa. Lähellä Visegardia tuli vastaan ranskalainen pariskunta ja pysähdyin juttelemaan. Olivat tulossa Serbiasta ja menossa Kosovoon ja Montenegroon. Meinasivat, että se raja-asema, mistä olin suunnitellut meneväni on kiinni levottomuuksien takia, joten päätin kiertää etelmpää. Matkalaiset olivat lähteneet 5.9. liikkeelle, siis 5 päivää myöhemmin kuin minä ja aikoivat olla vielä kuukauden päivät matkalla.
Jatkoin juttutuokion jälkeen matkaa. Visegardin jälkeen tie kääntyi pois jokivarresta puron varteenja alkoi nousta vähän reippaammin. Pysähdyin syömään vähän ennen rajaa ja samalla sain hävitettyä paikallista valuuttaa. Rajan ylitys sujui taas helposti. Molemmilla asemilla tarkistettiin henkilöllisyys. Henkilökortti kelpasi edelleen. Talojen ilme muuttui aika pien rajan jälkeen, osa taloista muistutti vähän karjalaistyylisiä puutaloja. Katot olivat monessa talossa paanulaton tapaisia, näin jopa uuteen taloon tehdyn sellaisen. Samoin vuorten luonne muuttui. Terävien ja jyrkkien vuorten tilalle ilmaantui loivempia sellaisia. Mäntymetsää kasvoi monin paikoin sankkana, jopa kunnon tukkeja ja aukeilla paikoin oli taas laajoja niittyjä. Tie oli helpppoa ajaa, helppoa nousta ja laskiessakaan ei tarvinnut juuri jarrutella.
Parin tunnin ajon jälkeen tuli vastaan ensimmäinen pieni huoltoasema. Sieltä löysin ilokseni kartan ja euron kolikot kelpasivat maksuksi. Jatkoin matkaani ja olin jo varautunut ajamaan Uzice:een, mutta klo 17:15 ilmaantui tien viereen motellin tapainen ja otin siitä huoneen. 18 E+2E aamupala, jos oikein ymmärsin. Vastaanottaja ei puhunut sanaakaan englantia. Huonessa on kolme yhden hengen sänkyä, voisin ottaa tähän vielä alivuokralaisia. Nettiä ei ole, harrastetaan muuta kirjallista toimintaa. Katselin karttaa ja jos asiat sujuvat niin kuin nyt pohdin, niin viivyn Serbiassa kolme yötä.

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

28.9.2011 Girazde, Bosnia Hercegovina


28.9.2011 Girazde, Bosnia Hercegovina

Lähdin aamulla liikkeelle melko tarkkaan kahdeksalta. Ilma oli viileä, paikallinen mittari näytti 10C ja vielä Sarajevoon päästessäni vain 12C. Puin puseron päälle ja käteen hanskat, jotka vaihdoin kintaisiin vartin päästä. Vahinko oli ehtinyt jo tapahtua, sormet olivat tunnin valkoiset. Kintaat joutivat puolentoista tunnin päästä pois, mutta takkia tarvittiin moneen otteeseen päivän aikana.
Saavuin Sarajevoon pahimmoilleen aamuruuhkan aikaan. Autoja oli sen verran liikkeellä, että pyrin ajamaan ainakin tunnin jalka/pyöräteitä. Niillä taas oli vähän, jos juuri ollenkaan pyöräilijöitä, jalankulkijoita sen sijaan aivan tupaten täynnä. Kesyjä olivat, eivät juuri väistelleet pyöräilijää, vaikka olisivatkin olleet pyörätieksi merkityllä alueella. Sarajevo oli paljon suurempi kaupunki kuin olin kuvitellut, siinäpä se, ei kannata kuvitella.
Sarajevon jälkeen suuntasin tietä nro 19, jonkinlainen päätie, jota oli tarkoitus ajaa Rogatica:aan ja siitä edelleen Serbian rajalle. Alkupätkällä oli yksi pitkä tunneli suljettu korjausten takia ja sen ohi (paremminkin yli) oli kiertotie. Mentiin kohtalainen matka ylöspäin ja kierreltiin pikkukyliä. Kun sieltä selvisin takaisin paremmalle tielle, ajelin niin tyytyväisenä, että ajoin väärälle tielle jossakin vaiheessa. Huomasin sen vasta syönnin jälkeen. Söin Palessa, jossa minun ei pitänyt olla, olin ajanut 6-8 km sen risteyksen ohi, josta minun olisi pitänyt valita toinen tie. En viitsinyt palata, se on jotenkin vastenmielistä. Ruoka oli taasen erinomaista. Tarjoilija (taisi olla paikan omistaja) ei puhunut sanaakaan englantia, toi tosi hyvät salaatit, jota kehuin, hyvää leipää, hyvän fileannoksen, kahvit ja kai kehumisen palkaksi ilmaisen desertin, sekä kokiksen. Hinta n. 8 euroa. Ruoka on majoitukseen verrattun suhteellisen kallista.
Jatkoin valitsemallani tiellä (olipa juhlava sanonta). Näin jo tien koukeroista ja kiemuroista, että varmaankin käytäisiin korkealla. Lisäksi tie muuttui valkoiseksi, pienimmäksi, mitä karttaan on merkitty. Välillä oli yksi tunnelityömaa, ja ohitus oli vanhaan tunneliin. Siinä oli liikennevalot, muita valoja ei sitten ollutkaan. Laitoin kyllä pyörän etuvalon päälle, mutta ei sillä tahtonut nähdä mitään. Vauhti oli niin hiljainen, että ehdin vain noin 2/3-osaa matkasta, kun vastaan alkoi lappaa autoja. Henkilöautot mahtuivat kohtuudella sivuuttamaan minut, mutta siinä oli pari kuorma-autoa ja linja-autokin. Peili vääntyi vinoon, niin läheltä meni. Minulla on hyvä otsavalaisin, se oli repussa, ei ole seuraavassa pimeässä tunnelissa. Tämä oli ehkä kilometrin pituinen, ainakin tuntui hiton pitkältä.
Tie muuttui kilometrin korkeudessa rompooliseksi soratieksi, jarrutellen sitä sitten alas. Taisi taas jarrupalat kulua pahemman kerran. Saa nähdä, löydänköhän minä niitä lisää. Kun tulee tunnin alamäkeä ja lähes koko ajan joutuu jarruttamaan, siinä on pienet jarrupalat kovilla. Saavuin Gorazde:een vähän ennen 18:00:sta ja majapaikka löytyi helposti. Matkaa pääosin kauniissa maalaismaisemissa kertyi n. 110 km nousua 1300 m. Tuli muuten lapsuus mieleen noiden vuoristokylien läpi ajellessa. Ylhäällä oli lammaspaimenkin katraansa kanssa, lampaita oli hyvin monessa talossa, heinäsuovia melkein joka talin pihassa, kanoja, lehmä pellolla, ravintolan pihalla ronkkui aasi…. Hauska juttutuokio paikallisten kanssa kun kävin kyläkaupasta ostamassa jogurttia. Ehdottivat minulle lasareettia, kun kerroin olevani Suomesta. Ei kai ne niin kauhean väärässä taitaneet olla ajatuksessa, ei vain taida löytyä sopivaa lääkitystä.

27.9.2011 Hadzici, Bosnia Hercegovina


27.9.2011 Hadzici, Bosnia Hercegovina
Kaunis, tuulinen päivä. Tuuli käyttäytyy omanlaisesti rannikolla, missä tie kulkee mutkitellen jyrkän rinteen muotoja noudatellen. Väliin se on aivan kohtuullinen, sitten jokon sola tai painanne ohjaa erittäin kovan virtauksen jollekin alueelle. Vähän samoin on jokilaaksoissa. Toisin paikoin saattaa olla hetkittäin hyvinkin kovia virtauksia.
Ensimmäinen puolisko päivästä sujui joen kulkua seiraillen syvässä kanjonissa. Matkalla oli lukuisia tunneleita, useat lyhyitä, joku lähelle kilometrin. Laittelin pyörän valot tunneleihin päälle. Jarrut olivat aamulla vähän heikossa kunnossa ja kun pysähdyin ensimmäisen kerran valojen laittoa varten, purinkin laukut, käänsin pyörän ja laitoin yhden uuden palan taas kumpaankin jarruun. Tulivat taas kuntoon. Nyt minulla on yhdet varapalat, täytyy ostaa taas uudet, jahka näen sellaisen liikkeen, josta niitä saa.
Kävin puolen päivän paikkeilla syömässä ja sen jälkeen tie alkoikin nousta, kävi korkeimmillaan noin 800 m:ssä ja sitten kääntyi laskuun. Kelloni oli 17:30, kun vastaan ilmestyi uusi motelli, johon parkkeerasin. Hyvin siisti huone aamupalalla, 25E. Nettiyhteyttä ei ollut, eikä jäätelöäkään.
Liikenne aamulla liikkeellelähtiessä oli vilkasta, päivällä aika rauhallista vilkastuen taas illaksi. Tie oli kohtalaisen hyvää. Reunakaista tosin puuttui lähes kokonaan, mutta leveähköllä tiellä ajo ei tuntunut juurikaan turvattomalta. Matkalla paikallinen asutus muuttui köyhemmän näköiseksi kuin ehkä alkumatkalla. Raunioita ja keskeneräisiä taloja on hyvin paljon, myös taloja, joissa näkyy luodin jälkiä. Hautamuistomerkki tiepuolesa myös muistuttanee menneistä ikävistä tapahtumista. Polttopuiden hankinta on kova sana tällä hetkellä. Puunpilkkojia ja ajajia näkyi todella paljon ja jopa kerrostalojen pihat ja parvekkeiden alustat olivat täynnä halkopinoja. Bioenergia on kova sana. Tienvarsikojuissa, joita edelleenkin on hyvin paljon, myytiin hedelmien ja vihannesten lisäksi uskoakseni hunajaa ja ; niin arvelen, kotitekoista viiniä. Kerjäläisiä näkyi hieman taas. Olivat keksineet ovelan paikan. Tietyömaiden kohdalla oli liikennevalot, joihin autot joutuivat pysähtymään. Kummassakin päässä oli kerjäläisiä ruinaamassa autoilijoilta lanttia. Kansalaisuus olisi saattanut olla ulkonäön perusteella romaani, mutta en ole varma.
Majapaikkastani on noin 20 km:ä Sarajevoon. En taida tehdä muuta kuin ajaa sen läpi. Ainakin yksi yöpyminen tulee vielä Bosnia Hercegovina:n puolella, missä, jää nähtäväksi. Riippuu niin paljon teistä. Tänään matkaa kertyi 100 kn, nousuja oli 1100 m, ei kuitenkaan erityisen raskas päivä. Iltapäivän taipaleella oli pätkä, jossa noustiin noin 500 m josta enin osa oli 9%:n nousukulmalla. Sen kyllä huomaa hengityksessä ja pulssissakin.

maanantai 26. syyskuuta 2011

26.9.2011 Lepopäivä Mostar:issa, Bosna Hercegovina


26.9.2011 Lepopäivä Mostar:issa, Bosna Hercegovina
Hieman harmaa päivä, ohutta pilveä koko päivän ja selvästi viileämpää kuin eilen. Kuitenkin yli 20C, T-paita ja shortsit riittivät hyvin. Aamupala 8:lta, venyttelyt ja lähdin asioilleni kaupungille. Minulla oli lyhyt ostoslista. Hain ensiksikin urheilujuomajauhetta. Minun koipeni on sellaiset, että ne tahtoo krampata, ja ne on tosiaan kunnon kramppeja, lihakset saattavat olle kipeät monta päivää, ensimmäisenä yönä jopa vaikeuttaa nukkumista. Sain toissayönä krampin, joka kyllä menee suolalla ohi, mieluummin hoitaisin asian etukäteen. Kymmenen ”urheiluliikettä” (myyvät T-paitoja ja jotkut lenkkareita) yksi body-building-liike ja sen jälkeen luovutin. Kävin parilla huoltoasemalla hakemassa nestekaasua retkikeittimeeni, tuloksetta. Apteekista sain magnesiumia, se on kramppehin osa-apu. Niin, postikortteja sain, erehdyin ostamaan väärältä kauppiaalta. Ei ollut merkkejä. Seuraavalla kauppiaalla yllättäen olisi ollut, mutta ei myynyt, kun en ostanut kortteja. Postia en löytänyt, tiedän, että se on siellä jossain, mutta missä ja minkä näköinen. Laatikot ovat täällä keltaisia, Italiassa ne oli punaisia. Laitan kortit postiin, jahka löydän merkkejä ! 2 Gt:n tikun ostin, kameran muisti oli täynnä. Pankkiautomaatilla uskalsin käydä, on arkipäivä. Sain vaihdettua viimeisen Kroatiab setelin myös paikalliseen. Sitten kävin parturissa, se kävi nopeasti eikä maksanut monta euroa. Pesuainetta yritin ostaa myös, ei löytynyt tänäänkään sopivaa pakkausta.
Selitin tätä siksi, että kotipaikkakunnalla yksinkertaisilta tuntuvat hankinnat ovat oudossa maassa monesti työn ja tuskan takana. Ei tiedä, myydäänkö niitä yleensä, kuka niitä myy ja minkä näköisiä ne ovat. Kielitaito auttaisi myös. Täällä niin kuin monessa muussa paikassa saksaa osataan kohtuullisesti tai hyvin, englantia paljon heikommin. Olen täällä reissuillani alkanut ajattelemaan, kuinka suuri tuo saksalaisten vaikutus lopulta onkaan eteläeuropan maihin. He ovat joka paikassa enemmistönä turisteissa täällä.
Söin aterian, jonka valitsin paikallisista ruuista tiskin takaa näytellen. Hyvää oli ruoka. Päälle kahvit ja lopetin yli 4:ksi tunniksi venyneen kävelyretkeni. Ehdin nähdä Mostaria vähän muualtakin kuin vanhan kaupungin kohdalta. Paljon ruokapaikkoja ja kahviloita, turistejakin vielä jonkin verran, muutamia kerjäläisiä ja kaupunkia halkova joki, jonka yli on paljon siltoja. Kuvassa, joka on tarinani ohessa on se pois räjäytetyn vanhan sillan tilalle rakennettu uusi silta, joka on tehty samannäköiseksi kuin vanha silta.
Suunnittelin hieman matkaani eilen hankkimani Euroopan kartan perusteella. Suuntaan huomenna (jos herään) Sarajevoa kohti. Matkaa ei ole kuin noin 120 km, mutta tie käynee loppumatkasta kilometrin korkeudessa, joten en usko matkan sujuvan päivässä. Menee, mitä menee. Tähän maahan minulla on 1:500 000 kartta, muista balkkanin maista karttoja ei ole myynnissä. Navigaattoriinkaan niitä ei saa, joten täytyy luottaa, että saan paikan päältä. Navigaattoriin latasin uudelleen Italia/Kreikka-kartan, koska sen lataus onnistui täällä. Säätiedoituksen mukaan Sarajevossa olisi päivällä noin +20C ja viileimmillään +8C. Tarkoittanee, että aamuisin taitaa taas olla pyöräilytakille käyttöä.
Tällaista tänään, kello on 18:03, lepopäivä on melkein kärsitty. Kunhan käyn syömässä ja lueskelen vähän ennen nukkumaanmenoa.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

25.9.2011 Mostar, Bosna Hercegovina


25.9.2011 Mostar, Bosna Hercegovina
Päivän matka alkoi Ploce:sta ja jattkui aluksi rannikon suuntaisesti luullakseni Neretva-jokea noudatellen, joen suistissa, onkihan se Delta oikea nimitys. Hyvin alavaa maata ja kaikesta päätellen viljavaa. Tiepuolessa oli kaikenlaisia hedelmäpuita ja muuta hyvää ja varmaankin atoja hedelmänmyyntikojuja. Tuli mieleen niistä Kreikan veronkiertoasioita, olen täällä etelänmailla nähnyt lukemattomia hedelmän- ja muiden maataloustuotteiden myyntipaikkoja, kuittia ei kukaan ole vielä ostoksistani tarjonnut. Suisto alkoi pikkuhiljaa kaventua ja vastaan tuli raja-asema. Rajan kummallakin puolen tarkastettiin henkilöllisyys. Edelleenkin henkilökortti kelpasi, ei tarvinnut kaivaa passi repusta. Raja-aseman jälkeen matka jatkui aina Mostariin asti tiukasti jokilaaksossa, joka kapeni pitkäksi aikaa kanjonimaiseksi ja tiessä oli varmaankin kymmenkunta lyhyehköä tunnelia. Nousua tiessä ei paljon ollut, joten päivän rapian 70 km:n matka sujui hyvin kevyissä merkeissä. Saavuin Mostariin jo klo 14:00 maissa ja otin oikeastaan ensimmäisen pensionaatin noin 800 m:n päästä vanhasta kaupungista. Ajattelin, että saattaisivat olla halvempia täällä etäämpänä, taksa oli 25E, näin kyllä kävellessäni hinnan 10 Euroakin. Tämä on kyllä tasokas, komea kylpyhuone jaetaan kolmen huoneiston kesken, netti toimii ja aamupala sisältyy.
Kävin ensimmäisen lenkin kaupungilla. Upea paikka, eikä tällä hetkellä edes ylikansoitettukkaan. Paikallista rahaa en onnistunut vaihtamaan, päivän hankinnat (euroopan kartta ja ruokaa) onnstui hyvin euroilla. Kaikesta huolimatta on se euro sen verran vahva valuutta, että sillä selviää aika laajalla alueella. Hintataso vanhassa kaupungissa tuntui olevan aika korkea, tämä asunto onneksi kohtuu hintainen. Kerjäläisiä oli jonkin verran, mikä oli merkillepantavaa, näyttivät kyllä olevan melkein siistimmin pukeutuneita kuin minä.
Huomenna pidän lepopäivän ja olen ajatellut suunnitella hieman matkaani eteenpäin. Epätietoisuus vähän vaivaa. Matkaa rannikolla kertyi 5-600 km, kaikkiaan pyörän mittariin Rooman jälkeen on kertynyt n. 2600 km, tarkoittaa 100 km päivää kohti, vaikka otetaan lepopäivätkin huomioon. Kuluneen viikon rannikkomatka on ollut helppo ajettavaa. Minulla on pienoinen epäilys, että tilanne muuttuu, jahka matka jatkuu. Mutta se on sitten kun on tai jos on.

24.9.2011 Ploce, Kroatia


24.9.2011 Ploce, Kroatia
Matka Splitin jälkeen rannikolla muuttui jylhemmäksi. Vuoret tulivat lähemmäksi merta ja tie kävi toisinaan aika korkeallakin rinnettä. Päivän matkalle sattui parisenkymmentä pientä ja yksi (Makarska) vähän suurempikin rantalomapaikka. Jossakin vaiheessa päivää tuli mieleeni, että maisema muistuttaa vähän tiettyä pätkää rivieralla. Kuinka ollakaan, kun alue loppui, oli tieposkessa kyltti, ”Kiitoksia käynnista Makarska:n rivieralla”.
Kävin Makarskassa syömässä aivan rannalla, kaunis lomakohde. Jossakin vaiheessa päivää ostin taasen nestkaasupullon retkikeittimeeni. Ajattelin, että jos vihdoin kokeilisin sitä. Plocea lähestyttäessä oli merkillisiä järviä. Yksi mies neuvoi Plocessa leirintäalueelle, piti palata takaisin muuan kilometri. Aikani kierreltyäni järvenreunan pikkuteitä ja muutaman kerran kyseltyäni viimein vakuutuin siitä, että leirintäalue oli yleisen uimarannan näköinen paikka, jossa ei ollut sen kummemmin opasteita kuin mitään muutakaan. Ilta oli kuitenkin niin pitkällä, että purin tavarani ja laitoin telttani pystyyn.
Ruoanlaittoni ei kuitenkaan kovin hyvin onnistunut. Niitä retkikeittimen kaasusäiliöitä täytyy olla kahden laisia. Tämä jonka hankin, oli sellainen, jossa ei ollut kierrettä. Olisi pitänyt olla. Viisastuimpa asiassa. Laitoin hyvää kiisseliä, söin hedelmiäni ja kuivamuonaa. Maha tuli täyteen ja sillä hyvä. Niin, kävin minä uimassa. Rannalla oli kaksi ukkoa onkimassa ja yksi laski verkkoja aivan viereen kun uin. Kehotti minua ilmeisesti olematta sotkeutumatta verkkoon. Tuli pimeä jo kiisseliä syödessäni ja vetäydyin telttaani tarkoituksella lueskella otsalampun valossa. Niskani ei vain tykännyt mistään lukuasennosta ja aloitin öisen taisteluni jota joku nukkumiseksi nimittää.
Ukot kalastelivat kymmeneen asti huudellen toisilleen ohjeita. Kun ne lähtivät pois, kävi rannalla ilmeisesti kuhertelupareja. Samaan aikaan järvellä alkoi eriskummallinen lintujen kailotus, joka jatkui välillä kaikoten ja välillä lähentyen koko yön. Sitten alkoi joku ammuskelemaan, yksi aivan lähellä ja toinen kauempana. Ajattelin, että mitähän ihmettä ne metsästävät pilkkopimeässä, kai se kohta loppuu. Ei loppunut, niin kauan kuin oli pimeää. Tulin sellaiseen päätelmään, että ehkä kyseessä oli joku lintujenkarkotussysteemi vilja tms pelloilta. Ammunta jatkui tasaisin välein läpi koko yön. Aamuyöllä kakofoniaan liittyivät vielä kukot ja ajoittain toistuvat voimakkaat tuulenpuuskat. Kuluihan se yö lopulta ja pääsin nousemaan uuteen, kauniiseen aamuun. Päivän pyöräilyprojekti lienee aika helppo nukkumiseen nähden.

perjantai 23. syyskuuta 2011

23.9.2011 Podstrana (SPLIT), Kroatoa


23.9.2011 Podstrana (SPLIT), Kroatoa
Rauhallinen päivä kauniilla lomarannikolla. Tämä reilun 100 km:n pätkä oli peräkkäisten lomapaikkojen muodostamaa ketjua. Varsinaisia hiekkarantoja oli vähän, mutta hotelleja, huvivenesatamia ja apartomenttoja kyllä löytyi. Ilmakin oli sellainen, että olisi edelleenkin sopinut hyvin lomasääksi, vaikka rannat olivat pääasiassa aika hiljaisia.
Olen keksinyt uuden herkuttelutavan matkalla. Monissa aikaisemmissa maissa jogurtteja on myyty vain suurpakkauksissa, pienimmät 4 kpl:een pakkauksia. Täällä on mahdollisuus ostaa yksi jogurtti. Voi että maistuu kylmänä hyvältä kuumassa auringonpaisteessa. Kävin taas syömässäkin, tällä kertaa lammasta. Kuva jonka nappasin tiepuolesta ei ole lammas. Ajelin eilenkin usean paikan oho, jossa oli yksi tai kaksi kokonaista sikaa grillaantumassa. Nyt otin sellaisesta kuvan.
Tie oli pyöräilylle helppoa. 20 km ennen Splitiä näköalatie muuttu moottoritien tapaiseksi niin, että toinen ajsuunta oli työn alla. Hankkiuduin tieltä heti kun pääsin rannan tuntumassa olevalle paikallistielle. Tämä 20 km oli oikeastaan koko matka esikaupunkimaista asuutusta. Splitin kohdalla jouduin taas sellaiseen moottoritiehässäkkään, että laitoin navigaattoriin polkupyörän kulkuneuvoksi ja saimpahan nähdä taas varsinaisia paikallisteitä ja asutusta. Matkaa pyörän mittariin kertyi 124 km, nousuja taas se rapia 700 m. Majapaikka löytyi kolmannesta apartamentosta, 30E:n hintaan. Maksoinkin mieluummin euroilla, paikallista valuuttaa on aika vähän. Meinasin nostaa iltapäivällä pankkiautomaatista, mutta pankki oli mennyt kiinni jo klo 13:00 ja minä pyrin jos mahdollista käyttämään automaattia pankin aukioloaikana. Jos automaatti vie luottokortin, tulee pitkä odotusaika perjantaista maanantaiaamuun. Yritän tässä syönnin jälkeen suunnitella taas jatkoreittiä, kun on tämä netti käytettävissä.
Kaikki hyvin !

22.9.2011, Pirovac, Kroatia


22.9.2011, Pirovac, Kroatia

Kaunis päivä kauniilla rannikolla. Tukevahko hengettäreni tarjoili vaatimattoman aamupalan ja minä lähdin matkaan aamuiseen ilmaan, jossa tällä kertaa ei tarvittu pitkähihaista päälle. Tänään ei tuulikaan vaivannut, lämpöä oli päivällä varmaan reilut 25, suomalaiselle hyvinkin rantailma. Rannalla ei tosin kovin paljon auringonottajia näkynyt. Tämänpäiväinen reitti oli kaikin puoli helppo. Kokonaisnousua noin 125 km:n matkalla vain reilut 700 m. Selvisinkin tähä yöpaikkaan jo klo 16:00 aikaan. Otin tällä kertaa hotellihuoneen, ajattelin, että hoitelen pyykinpesua. Näyttää, että taisteluni pyöräilyasun likaantumista vastaan on pikkuhiljaa kääntymässä tappiokseni.
Kävin syömässä hieman ennen Zadaria, rannikolla olevaa hieman suurempaa kaupunkia. Ateria maksoi euroissa hieman reilun kympin. Sekasalaatti, aika pieni, kokis, pieni vesipullo, kananrintafilettä 2 kpl ranskanperunoilla + maitokahvi. Kahvi tiepuolessa on siinä hieman yli euron. Zadarissa tein pienen kaupunkikierroksen, tosiaankin pienen, vain noin 20 min. Tänäänkin matkalle sattui useita turistikohteita ja näitä apartamentoja, kirjoittelevat ne milloin mitenkin, on lähes joka toinen talo, toisin paikoin melkein joka talo.
Minusta näyttää, että Split:iin on noin 100 km matkaa, joten se pitäisi olla huomenna ravoitettavissa. Kun ei ole paperikarttaa kaikista näistä balkkanin maista, hieman hankala suunnitella reittiä. Tällä hetkellä on sellainen ajatus, että ajan Mostariin, mihin sieltä, on vielä arvoitus. Neljäs pyöräilyviikko on käynnissä, kokonaiskilometrimäärä tällä reissulla on jo ylittänyt paro päivää sitten 2000 km, mitään erityisiä ongelmia ei toistaiseksi ole ilmaantunut. Tukka toisin kasvaa, pitäisi käydä parturissa, olisi helpompi tuola kypärän alla, jos olisi lyhyempi.

Laitoin kuvaksi tyypillisen kaiderakenteen teiltä Kroatiassa.

21.9.2011 Lukovo Sugarje, Kroatia


21.9.2011 Lukovo Sugarje, Kroatia
Oli aikamoinen päivä. Matka Novi Vinodolski:sta alkoi kyllä tavanomaisesti, paitsi että apartomentossa ei ollut aamupalaa, joten minun täytyi etsiä se kylältä. Jäi kyllä aika vaatimattomaksi, kahvi ja kroisantti.
Tie Senj:iin asti kulki aivan rannikkoa ja matka sujui tuulisessa, aika viileässä säässä mukavasti. Senj:istä lähdettäessä tien vieressä oli tuulipussiliikennemerkki ja varoituksia moottoripyöräilijöille, asuntovaunuille ja kelle lienee. Katsoin kyllä merkkiä, mutta olin niit tuulipusseja nähnyt aikaisemminkin enkä sitten niitä kovin paljon noteerannut. Olisi pitänyt ! Melkein heti alkoivat vaikeudet. Puuskainen tuuli oli paikoin pelottavan kova ja tarkoitan todella, että pelottavan. Ajoin tien ulkosyrjää ja toisaalta ajoipa täällä missä tahansa, tieltä on usein jonkinlainen tai kohtalokas pudotus alaspäin. Kaiderakenteet olivat useimmissa paikoissa kehnot tai ne puuttuivat kokonaan. Kaiteen virkaa toimitti noin 5 m:n välein 30 cm korkea betonimurikka. Kun sitten on arviolta 80 km/h puhaltav sivuttainen puuskittainen tuuli, sai siinä puristaa rystyset valkosina ohjaustankoa.

Jonkin matkan päästä tie kääntyi hieman rannikolta sisämaahan päin noin 55 km:n matkalla. Vaikka tie erkani rannikolta vain 1-2 km, mousi se noin 300 m merenpinnasta. Ajattelin, että tuuli helpottaisi kun mennään ”sisämaahan” päin, mutta ei. Sama meininki jatkui yhteen asti, jolloin pidin noin tunnin mittaisen ruokatauon. Pyrin ajamaan mahdollisuuksien mukaan aika keskikaistalla, silloin kun takaa ei tullut autoja. Väliin puuskat oluvat niin kovia, että oli pakko olla seisoksissa ja puristaa käsijarruista, että sai pyörän pidettyä paikoillaan. Jos olisin etukäteen tiennyt tilanteen olisin melko varmasti valinnut sisämaasta kiertävän reitin.
Ruokailun aikana minua haastatteli saksalaispariskunta, kun kerroin vaihtaneeni kahdeksan vuotta sitten tupakoinnin pyöräilyyn, kertoi mies tehneensä samoin, sanoi kyllä ajavansa vähän lyhyempiä matkoja. Onneksi tuuli oli vähän helpompi lähdettyäni liikkeelle ruokailun jälkeen monta tuntia. Illemmalla taas vähän ennen pysähtymistä, noin tunnin matkalla oli joitakin hankalia paikkoja, ei aivan niin pahoja kuin aamupäivällä.
Olin päivällä ajaessani pienempien paikkojen läpi jo varautunut, että majapaikkoja ei välttämättä olisi niin tiheässä. Tosin näitä apartamenton kylttejä on melkein joka talossa, sellaisissakin, joissa ei näytetä asuneen useisiin vuosiin. Tullessani tähän kylään, pysähdyin pienen epäröinnin jälkeen yhteen baarin tapaiseen. Oli aika heikossa hoidossa, mutta kun kyselin yöpaikoista, sain noin neljällä kielellä vastauksen, että kylällä saattaisi olla joku paikka. Ukko alkoi soitella puhelimella ja kun vastausta ei meinannut millään tulla, siinä ohessa paranteli tunnetulla tavalla krapulaansa. Jos ymmärsin oikein, edellisenä päivänä oli ollut kastetilaisuus ja sitä oli juhlittu perinteiseen tapaan. Viimein vastaus tuli ja sain ohjeen ajaa 1500 m ja tien varressa olisi leveä nainen vastassa. No, näin oli, kummankin asian suhteen, siis matkan ja naisen leveyden.

Kaksi sympaattista mummoa otti minut vastaan, eivät puhuneet englantia, mutta asiat tulivat selväksi. Minusta tuntuu, että olen isäntäväen makuuhuoneessa, ainakin vaatekaapissa on herran juhlapuku. Kävin meressä uimassa, meri on suoraan 2 m terassin alapuolella. Suihkunkin löysin ja sieltä tuli ajoittain vettä. Sain äskettäin ruokaa, kyljystä, pottumuusia ja salaattia. Tuuli on rauhoittunut ja aallot loiskivat vieressä, uskon että nukun rauhallisesti. Tämä oli luultavasti reissun tähän asti kovin päivä, ei matkan vuoksi, jota kertyi 110 km, noin 1290 m nousua, vaan tuulen vuoksi. Aamulla jatkan matkaani Split:iä kohti. Arvelen, että minulta menee sinne ainakin 2 päivää vielä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

20.9.2011 Novi Vinodolski, Kroatia


20.9.2011 Novi Vinodolski, Kroatia
Viileä, puolipilvinen aamu Postojnassa, Sloveniassa. Sain laittaa pyöräilypuseron päälle ja hanskat käteen ja osan matkaa oli vielä flees-liivikin päällä. Varpaita meinasi palella, vaikka olin siihen valmistautunutkin. Aamupäivällä oli siellä täälä sadekuuroja, minun kohdalleni sattui vain rippeitä.

Matka Postojna:sta Kroatian rajalle oli helpohko. Liikennettä oli kohtalaisesti, mutta sen kanssa pärjäsi. Kumma kyllä on tiettyjä autotyyppejä, joita pitää varoa. Asuntoautot, ihmeellistä kyllä ja samoin linja-autot. Kroatian raja oli kunnon raja, henkilökorttia piti näyttää molemmin puolin. Vaihdoin hieman rahaa rajalla, vaihtokurssi oli jotain 7,33/1 Euro. Kympin setelissä lukee Deset Kuna. Kovin hintatietoinen en vielä ole.
Rajalta laskettelin Opatija:aan ja Rijeka:aan, rantakaupunkeihin. Rijeka:ssa eksyin taas moottoritielle kun navigaattorissa oli auto kulkuneuvona. Vaihdoin pyörän ja sain mitä tilasin. Reippaita nousuja kiertäen rinteiden pikkuteitä, melkein 300 m taas ylöspäin rannalta. Siinä navigaattoria räplätessä otin pyöräilytakin pois päältä ja minulla on sykemittari ollut takin hihan päällä, kun se hiha on niin tiukka, että ei alta oikein näe sitä. Otin siis mittarin pois ranteesta ja laitoin repun päälle, siihen se sitten unohtui. Lähdin liikkeelle ja varmentelin suuntaa yhdeltä paikalliselta, silloin huomasin, että sykemittari puuttuu. Ajoin takaisin, yksisuuntaista tietä vastavirtaan ja kas kummaa, löysin sykemittarin läheltä sitä paikkaa, jossa olin sen kädestäni riisunut. Pitää olla jatkossa huolellisempi, niin toivon.
Rijekan seutu on melkoista tiehässäkkää, tuntui pari kertaa, että ajankohan kohta itseäni vastaan. Niin siitä kuitenkin selvittiin. Rannikolla on lukuisia saaria, mm iso Krk:n saari, niin se se nimi on. Saari näkyy ehkä 15 km:n päässä, siellä kartan mukaan on lähes 600 m korkeita mäkiä. Upeaa rannikkoa, tie on merkitty pitkiä matkoja näköalatieksi ja sitä se onkin.
Tein sellaisen tempun, että otin tien varresta 30E:n apartomentin, kun pyörän mittariin oli kertynyt 120 km. Huoneisto on hyvä, mutta syödä täällä ei voi, ei tullut ostettua evästä mukaan. Pitää lähteä tästä etsimään ruokapaikkaa. Sain avaimen mukana myös netin salasanan, ei vain ole huoneessa kenttää, pitää katsoa illan päälle, löytyykö sitä jostakin muualta. Kuvaksi laitan tieltä pikaisesti nappaamani kuvan lasketellessani kiertotieltä takaisin rannalle.

maanantai 19. syyskuuta 2011

19.9.2011 Lepopäivä Postojna, Slovenia



19.9.2011 Lepopäivä Postojna, Slovenia

Eilisestä paikannimestä oli näköjään jäänyt yksi O-kirjain pois.
Heräsin tavallista myöhemmin ja kävin Ranskalaisten eläkeläisten seurassa aamupalalla. Pieni venyttelyrupeama ja sitten pääsin 80 minuutin hierontaan. Sen hinta oli sama, kuin mitä ole4n maksanut suomessa tyypillisesti vastaavasta, 40E. Hieronta teki hyvää ennen kaikkea niskalleni.
Tutkin netistä karttaa tulevaa reittiä pohtien ja kävin ulkoministeriön sivuilla katsomassa maakohtaisia tietoja. Maita oli niin monta, että taitavat mennä sekaisin. Onpahan taas kertaalleen karsastettu. Joka tapauksessa minulta taitaa mennä useampi päivä Kroatian puolella ja sikäli reitti on selvä. Yritin hoitaa taloyhtiöni asiaa, oli tulostettava yksi sivu, laitettava nimi ja skannattava se takaisin tiedostoksi. Ensimmäinen ja toinen vaihe onnistui, kolmas ei. Pitää katsoa, tuleeko jossakin päin vastaan viisaampi systeemi. Vastaanottovirkailijan viisaudessa ei kyllä ole moittimista. Kaveri puhuu sujuvaa englantia, saksaa eikä ranskakaan näyttänyt tuottavan vaikeuksia. Kateeksi kävi hieman. Minkäs teet, kun ei ole kielipäätä.
Minulla ilmaantui eilen hankalahko pulma. Etummaisen laukkutelineen kiinnityspultti katkesi juuri rungon tasolta. Yritin sitä omin konstein, ei meinannutkaan onnistua. Hotellin respa neuvoi paikallisen pyöräliikkeen, jonne siestan jälkeen poljin. Kävimme aluksi mutkan viereisellä autokorjaamolla, mutta ei siellä ollut ao työkaluja. Niinpä liikkeen omistaja kaivoi porakoneen esiin ja saimme ruuvin porattu sisään ja uuden tilalle. Minulla on epäilys, että käytössä ollut tavallinen pultti ei ole yhtä lujaa laatua kuin normaalit kromatut polkupyörän pultit.
Muutoin päivän on satanut vettä, lenkilläni pyörähuollossa oli tosi kylmää, joten tämä on sikäli ollut sopiva lepopäivä. Mieli kyllä polttelee tien päälle, huomenna pitäisi selvitä takaisin rannikolle ja Kroatian puolelle, jos niin on tarkoitettu. Lopun päivää aion lueskella, venytellä ja käydä syömässä. En taida viitsiä edes ruokakauppaa lähteä etsiskelemään tuonne huonoon säähän.

Kuva on 18%:n alamäen varoituskyltti. Kyllä siellä sattui niitä toiseenkin suuntaan.

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

18.9.2011 Postjna, Slovenia



18.9.2011 Postjna, Slovenia

Heräsin sumuiseen aamuun tarkasti tietoisena ajan kulusta. Ikkunan takana oli kirkko, ja sen kellot moukuttivat puolen tunnin välein ja alkoivatpa paukuttaa ennen kuutta jo jotakin ylimääräisiäkin seremonioita. Sumua riitti parisen tuntia ja tarvitsin sen ajan suunnilleen hanskoja käsissäni. Verenkierto-ongelmani takia sormet meinasivat olla sittenkin valkoisia. Kun sumu viimein hälveni, lämpöäkin oli taas kohtuullisesti.
Matka Ljubjana:aan suju mutkittelevaa jokivartta, tällä kertaa ylöspäin. Yö oli vietetty reilun kahdensadan metrin korkeudessa, tämä Postjna taas on 600 m:n korkeudessa. Ajoin Ljubjana:n keskustaan. Aamulla yöpaikan tarjoilija kertoi maanantaiksi luvatun huonoa ilmaa. Sitten ejoin jonkun matkaa yhden hyvin englantia puhuvan herrasmiehen kanssa ja hän kertoi samaa. Niimpä Ljubjana:aan päästyäni laitoin Taimille viestin ja pyysin katsomaan sääennustusta Freemeteosta tälle alueelle. Vastauksena oli, sunnuntaina iltapäivällä ukkosta ja maanantai sadetta ja kylmää, tiistaina pilvistä, mutta ei sadetta.
Ajattelin, että jos pitäisin sadepäivän lepopäivänä ja päätin ajaa hyvän sään aikana Postojna:aan, linnuntietä 50 km. Sääennustus piti paikkaansa, ensimmäinen ukkoskuuro tuli tunti säätiedusteluni jälkeen ja niitä piisasi lopun päivää, tosin minä selvisin vähällä, satuin aina jotenkin kuurojen väliin. Tätä kirjoittaessani vettä tulee kuin aisaa (mitenhän sitä aisaa tulee) ja jyrisee ja salamoi.
Alan pitää näistä Slovenian teistä. Täällä onkin aika paljon pyöräteitä, Ljubljana:ssa erityisesti oli hyvät ja hyvin merkityt pyörätiet. Tämä hotelli, johon täältä Postojna:ssa majoituin, on Sport Hotel. Katselin aulassa, tarjolla oli kaikenlaisia aktiviteetteja, mm lukuisia erilaisia pyöräreissuja, jotka oli dokumentoitu tyyliin: 56 km, korkein kohta 986m, kokonaisnousua 3643 m, jyrkin nousu 19%, kesto 3h, kaloreita 1786…. Minä katsoin, että taitaa olla ammattilaisten ajamia hommia, minulta ei 3643 m:n nousu yhdessä päivässä taitaisi onnistua. En minä niitä nyt ulkoa muista, mutta kovia reissuja olivat.

Kamera unohtui tänään kokonaan käyttämättä. Laitan eilisen kuvan mäen päältä ennen laskeutumista Trebnje:een.

lauantai 17. syyskuuta 2011

17.9.2011 Sagorje ob Savi, Kroatia


17.9.2011 Sagorje ob Savi, Kroatia

Tein aamulla aamupalan jälkeen hieman remonttia jarrujen kanssa hotellin alakerrassa. Jarrupalat olivat aika kuluneet, ajattelin, että ne ovat pienemmät kuin Nishikissä, joten ne kuluvat nopeammin. Aloin sitten laskemaan, että on sillä pyörällä taidettu ajella noin 4000 km huollon jälkeen. Puhdistin jarrut ja rasvasin vaijerisuojat ja vaihdoin kumpaankin jarruun kuluneemman palan. Kun lähdin liikeelle, totesin että huolto oli onnistunut hyvin, olin tyytyväinen suoritukseeni.
Ajattelin alun perin, että ajelen aika lyhyen matkaa tänään. Konsultoin hotellin respan kanssa majoitusmahdollisuuksista ja hän meinasi, että pikkupaikoissa ei ehkä löydy majoituksia. Katselimme reittiä ja ajattelin, että joka tapauksessa en ehdi åäivässä Ljubljana:aan. Suuntasin Celje:een ja sieltä Trbovije:een.
Slovenia vaikuttaa aika vauraalta maalta. Merkillepantavaa oli, että rajanylityksessä Itävallasta Slovenaan ei ollut suurta muutosta. Sama juttu kun Italian ja Itävallan välissä. Maat ikään kuin hitaasti muuttuvat toisiksi. Matkan edetessä Slovenian sisäosiin alkoi hieman omia erityispiirteitään näkyä.

Matka oli aluksi helppoa, aika tasaista. Navigointi teetti aika ajoin töitä, mutta sehän kuuluu asiaan. Matkan edetessä alkoi tulla mäkiä vastaan, mm useita 18%;n nousuja. Kyllä siinä taas vesi maistui nousujen jälkeen. Celje:n jälkeen oli taas tasaisempaa ja aloin epäillä, että tulisin turhan aikaisin Trbovije:een. Mutkitelin pieniä teitä läpi pienien idyllisten kylien. Laitan kuvaksi vaikka ”latoja”, jotka tuntuivat olevan seudulle luonteenomaisia. Sitten huoleni turhan aikaisesta majoituksesta osoittautui tarpeettomaksi. Vastaan tuli 5 km:n matkalla 500 m:n nousu, noustiin reiluun 700 m:n. Kävin mäen päällä kahvilla ja sain ostettua pienen pullon vettä. Laskettelin saman matkan jarrutellen aika kuoppaista asfalttia Trbovije:een ja aloin katsella hotellia. Pää pyöri kuin väkkärä ja kysyin neuvoakin. Neuvon mukaan vasemmalla olisi pitänyt olla hotelli, minä sitä en tunnistanut ja niin paikka meni ohi. Ei kuin seuraavaa paikkaa kohti, joka oli Zagorje. Sinnekin tietysti oli jonkin verran nousua, mutta onneksi olin syönyt sitä leipää edellisen mäen päällä, joten kyllä ne jalat edelleen toimivat. Alkoi hiipiä kyllä epäilys, josko joutuisin ajamaan Ljubljana:aan asti. Ehtisi kyllä tulla väsyn lisäksi pimeäkin.
Kylältä löytyi hotelli, aikani kierreltyäni löysin sisäänpääsynkin. Täällä on jotkin juhlat, ihmisiä on paljon, orkesteri soittaa kovaa ja lapsiakin pyörii ympäriinsä. Sain huoneen, pyörän sisälle, pyykin pestyä ja syötyä. Epäilen, jahka orkesteri vaikenee, unikin maistuu. Huomenna näyttäisi edessä olevan mutkittelevaa tietä jokivartta, mikä tarkoittaa yleensä, että tie on aika helppoa. Ljubljana:aan on ehkä 50 km, katsotaan taas huomenna, minne sitä lopulta päädytään, jos ollaan hengissä. Nyt ollaan

perjantai 16. syyskuuta 2011

16.9.2011 Maribor, Slovenia



16.9.2011 Maribor, Slovenia
Tänään vaihtui siis maa. Täytyy sanoa, että minun maantiedossani onkin ollut hieman parantamisen varaa. Minulla on tähän asti mennyt sekaisin Slovakia ja Slovenia, toivoakseni ei enää.
Säät tuntuvat suosivan tätä minun retkeilyäni. Aamupalan syötyäni ja kas kummaa, Mariburista olevalle mieshenkilölle majoituksen maksettuani lähdin matkaan pyrkien etsimään taas majoitushommissa kadottamani pyörätien. Olin noussut joen penkalta olevalta pyörätieltä noin 4 kolometrin matkan ja satakunta metriä ylöspäin. Melkein heti pääsin laskettelemaan jyrkähköä mäkeä ja koin hetken jonkinsteista paniikkia, pyörän kumpikaan jarru ei toiminut kunnolla. Sain vauhdin pysähtymään ajamalla sopivaan vastamäkipenkkaan, onneksi sellainen oli. Sitten alkoi jarrujen kanssa värkkääminen. Ilmeisesti edellisen päivän runsas sorapintaisilla pyöräväylillä ajaminen ja sieltä noussut ohutjakoinen pöly oli tehnyt tehtävänsä. Rasvailin jarruja ja yritin ujuttaa rasvaa vaijerin suojaan, mutta etujarru kyllä jumitti vetoasentoon tuon tuostakin päivän mittaan. Koitan huoltaa aamulla paremmin kun saan käännettyä pyörän ylösalaisin ilman laukkuja.
Itävällan puolella pyöräilureitti jatkoi mutkitteluaan väliin joen rannalla, väliin nousten pikkukyliin. Välillä mentiin rautatiesillan reunalla 100 m joen pinnasta joen yli ja kerran aika korkealta riippusillasta. Pyöräreitin jota olen pari päivää ajanut, sivut löytyvät; http://www.drauradweg.com. Kun tie siirtyi Slovekian puolelle, reitti kyllä minulta oikeastaan hävisi. Tutkin joen kumpaakin puolta ja kyllä minä niitä kylttejä löysin, mutta ajaminen tapahtui pääasiassa maantien vartta. Maantie oli aika vilkasliikenteinen. Olin valmistautunut rajan ylitykseen ottamalla passin syvältä repun uumenista ”käsimatkatavaroihin”. Eihän siinä rajalla ollut ketään mitään kyselemässä. Kuten sanoin, tämä sivistykseni on hieman hatara, joten kyllä tämä matkailu on tarpeen. Ehdin jo pyytää kotijoukkoja tarkistaman, kelpaako täällä eurot, mutta asia selvisi kun kävin ensimmäisellä huoltoasemalla ostamassa vettä. Kyllä ne kelpaavat.
Tämä Maribour näkyy olevan europan kulttuuripääkaupunki 2012, täällä maatkailuesitteen mukaan on kaikkea ja hotellin vastaanottohenkilön mukaan tänä viikonloppuna maratoonareita, pyöräilijöitä, siis muitakin minun lisäkseni ja joku 20000 km:n moottoripyörämatkan pääte-etappi. Minä sanoin, että minulla on oma maratooni tässä menossa, joten en taida jäädä katsomaan.
Tänään oli jotenkin nihkeämpi ajella, liekkö olleet mäet jyrkempiä, mies laiskempi tai sitten ATP:t lopussa. Ne ATP:t tai mitä ne nyt oli, on jotakin solun energiavarastoja, näin minulle on tavallisesti luotettavalta taholta opastettu. Matkaa pyörän mittariin kertyi 123 km, nousua ei ollut kuin rapia 700 m. En ole vielä päättänyt, mihin suuntaan huomenna. ajattelin joka tapauksessa käydä välillä rannikolla, siitä on jo aikaa kun olen meren nähnyt. Kroatiaan ei ole pitkä matka, mutta luullakseni ajelen ensin vähän aikaa tällä Slovakian puolella. Kuvaksi laitan tulomatkalta otetun kuvan, olin juuri ylittänyt riippusillan ja katselin tiekarttaa, kun riippusillalla tapaamani pariskunta avuliaasti nappasi tällaisen kuvan.

torstai 15. syyskuuta 2011

15.9.2011 Klopein am Klopeiner see, Itävalta


15.9.2011 Klopein am Klopeiner see, Itävalta
Pitipä tutkia navigaattoria, että paikallistin, missä olen. Nimittäin, minä ajelin Itävallan puolella Italian kartalla, se ulottuu vähän tälle puolelle. Sitten eilen ostin Slovenian / Kroatian kartan. Nyt näiden väliin jää pätkä, mistä minulla ei ole karttaa. Kyllä se kohta löytyi. Tässä oli aika lähellä tuota Drau-jokea, jota olen seurannut päivän, pieni järvi, jonka ympärille on keskittynyt täyteen kaikenlaista lomatoimintaa. Huomasin sen vasta majoituttuani, se järvi ei näy tähän majapaikkaan, mutta siitä on hyvä kartta tuolla seinällä.

Viime yö oli sateinen, vettä tuli illalla ukkosen kera ja vielä pitkin yötä. Aamu valkeni pilvisenä, mutta vettä ei enää tullut. Sen verran viileää oli, että pyöräilypusero jouti laukkuun vasta puolen päivän jälkeen. Löysin pyörätien Drauradwer R1:n aika helposti aamulla. Se seuraili tänään pääosin soratienä Drau-jokea väliin puikkelehtien pikkukylien välistä. Taival oli aika helppoa, vähän nousuja. Villach:n kohdalla tiehässäkkää taas oli koko lailla ja siinä piti tehdä vähän kiemuroita, jotta tie löytyi. Ihmiset neuvovat auliista ja Itävallasta löytyy paremmin englantia puhuvia ihmisiä kuin isommista maista. Mukava rauhallinen päivä, ajo maistui. Vaikka olen lyhentänyt ajopäivääni periaatteessa, herään vasta 7:ltä ja hyväksyn ensimmäisen sopivan majapaikan klo 17:00 jälkeen (en klo 18 jälkeen niin kuin joskus aikaisemmin), niin silti matkaa kertyy. Tänäänkin 130 km. Nämä pyörätiet menevät kyllä niin mutkille, että maanteitä taitaisi tulla ainakin kolmannes vähemmän. Mutta ensiksikin, eihän minulla ole kiire ja toiseksi, kyllä se on todella paljon miellyttävämpää ajella kun ei tarvitse huolehtia autoista.
Jokohan huomenna oltaisiin Slovenian puolella, jossakin Maribor:in paikkeilla ?
Kuvassa (013/ 15.9.2011 Itävalta) on maissia kuivaamassa ulkorakennuksen seinällä.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

14.9.2011 Lepopäivä Spittal an der Drau:ssa, Itävallassa


14.9.2011 Lepopäivä Spittal an der Drau:ssa, Itävallassa
Kartan lataus navigaattoriin meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, sitten havaitsin, että ne ovat jo melko harmaat. Yritin taas ladata koko euroopan karttaa, mutta ei se onnistubut. Verkko on hidas ja laskin kyllä, että se pitäisi yön aikana mennä läpi, mutta lataus loppui melkein heti. Euroopan kartan koko on noin 2,4Gt. Seuraavaksi ostin itäeuroopan kartan (euroopan kartta oli ostettuna, en vain saa sitä ladattua) ja aloin värkätä sen kanssa. Sama juttu, jataus loppui aina kesken. Tein sellaisen havainnon ennen nukahtamista, että lataus loppui siinä vaiheesa, kun kone siirtyi virransäästötilaan. Niinpä ennen aamupalaa kokeilin ottaa virransäästöt kaikki pois päältä, ja niin kävi, että lataus onnistui.

Lähdin aamupalan jälkeen ostosretkelle, pesuainetta vaatteille, liimaa laukuille, urheilujuomaa, postikortteja ja merkkejä (taas kummatkin eri paikasta), kartta. Löysin kaikkia. Kun kävelin kartan kanssa puiston läpi takaisin hotelille päin, tapasin pariskunnan pitkän matkan pyöräilyvarusteiden kanssa. Tämä vaatii hieman tarkkasilmäisyyttä, täällä on päivämatkalaisilakin paljon kahta takalaukkua ja ohjaintankolaukku. Ilokseni he puhuivat hyvää englantia, mies itse asiassa selvästi parempaa kuin minun solkkaukseni. Varsinainen aiheeni minulla oli, että miten tai paremminkin mistä siirtyä Slovenian puolelle. Kuinkas ollakaan, he olivat tulossa juuri Sloveniasta, Mariborin kaupungista. Olin ajatellut yritää aikaisemmin rajan yli, mutta haastateltuani heitä, päätinkin pytkiä seuraamaan heidän esimerkkiään.
Pyöräilijäpari oli varsinainen pitkänmatkalainen seurue. Olivat ehkä siinä 40-paikkeilla, kiertäneet Australian 11 kuukaudessa ja lentäneet sieltä euroopan puolelle ja jatkiuvat vielä täällä ennen kotiin Sveitsiin ajamista. Olivat kuulemma myyneet ennen reissuaan asuntonsa ja varastoineet huonekalut miehen äidin kotiin. Aikoivat palata töihin, mutta uusi reissu oli jo suunnitteilla.
Muuten päivä on kulunut niin kuin lepopäivät yleensä, pitkästyttävästi. Pyykinpesua, venyttelyä, päivätorkut, pyörälaukun liimausta, kolme postikorttia; kotiin, lapsenlapselle Melissalle ja kaverilleni Juholle. Katselin vielä kartalta reittisuunnitelmia, kovin pitkälle en jaksa suunnitella. Samoin aioin vilkaista säätä, vaikka ei se kyllä paljon mihinkään vaikuta. Mahdollinen huono sää tietää tietenkin vaatesulkeisia, mutta enhän minä sille mitään voi, paitsi opetella hyväksymään asiat, joille en voi mitään. Olkapää ja niska kaipaisi kyllä hierojaa, ne ovatkin oikeastaan ainoat paikat, jotka ovat kipeänä, mutta kun ne ovat lähes aina, niin ei tule niin noteerattua. En kuitenkaan ole hierojaa alkanut etsimään.

tiistai 13. syyskuuta 2011

13.9.2011 Spittal a.d.Drau, Itävalta


13.9.2011 Spittal a.d.Drau
Jälleen kaunis pyöräilypäivä. Aamusta alkaen kirkasta. lähes pilvetöntä koko päivän. Ilma lähtöpaikalla oli kuitenkin aamusta niin viileää, että sain laittaa puseron pyöräilypaidan päälle. Koska lähes koko päivän taival, mitä kertyi 137 km, sujui pyöräteitä pitkin, osui välille aika paljonkin varjoisia ja siten viileämpiä metsätaipaleita. Pyörätiet noudattelivat paljon joen vartta, sen tulvavalliksi rakennettua penkkaa tai sen viertä, rautatien viertä tai sitten pienten idyllisten kylien raitteja niiden kohdalla.
Tämä oli jo kolmas päivä, jolloin sain ajaa näin hyvissä olosuhteissa. Jos täällä alpeilla (ja dolomiiteilla) on tällaista, niin eipä olisi ihme, jos reitti kulkisi joskus toistekin täällä. Maisemat ovat suomalaisittain henkeä salpaavia. Majapaikkoja on todella runsaasti, gasthauseja on joka kylässä vaikka millä mitalla. Itse asiassa olisinkin varmaan valinnut sellaisen, ellei eteen olisi tullut lepopäivä.
Pyörälaukut ovat alkaneet porsimaan oikein olan takaa. Mikähän niihin nyt yhtä äkkiä tuli, kun nyt useampi laukku pettää saumoista. Minun täytyy ostaa lisää liimaa, ja koittaa, selviänkö niill’ tämän reissun liimailemalla. Minusta tuntuu, että minulla on kaksi uudempaa laukkua ja kaksi vanhempaa ja epäilen, että nimenomaan niistä vanhemmista saumat aukeilevat. Ensimmäinen liimatuubi alkaa olla lopussa.
Minä joudun käyttämään urheilujuomaa ajaessani. Miksikö ? Minun koipeni alkaa krampata ja tosi kovasti, ellen juo sopivaa määrää urheilujuomaa. Saan kaiketi niistä takaisin hikoillessa menettämiäni elektrolyyttejä (kalsiumia, magnesiumia,…). Matkaan ottamani pönttö alkaa olla lopussa, pitäisi löytää lisää.
Seuraava homma on saada karttaa jatko-osuudelle. Minun pitäisi siirtyä seuraavaksi Slovenian puolelle, eikä tämä minun Italian karttani sinne yllä. Yritin kotonani ladata navigaattoriini koko euroopan karttaa, siinä onnistumatta. Nyt siinä on Italian ja Kreikan kartta. Se aiheuttikun tänään hämminkiä, kun yritin laittaa siihen hotellin osoitetta, niin mitään ei löytynyt. Viimein huomasin, että minulla ei ole siinä Itävallan karttaa. Kokeilen vielä kerran koko euroopan kartan latausta, jos ei onnistu, niin katson sellaisen pienemmän latauksen, jossa on balkkanin maita. Kaikista balkkanin maista ei ole olemassa Carmenilla karttoja, njoten niistä täytyy yritä selvitä paperikartoilla.
Pyykinpesuane on lopussa, sitäkin pitäisi löytää lisää. Siinäpä sitä aluksi ohjelmaa huomiselle.
Kuva (4536) on yhdestä pyörätien varren juomapaikoista. Niitä oli aika usein, uskoakseni vesi on hyvää.

maanantai 12. syyskuuta 2011

12.9.2011


12.9.2011 Villabassa
Olipa upea päivä. Matka ei ollut kovin pitkä, ajoin Bressanone:een ja käännyin sieltä Lienzin suuntaan ja päädyin lopulta tänne Villabassan kylään. Matkaa kertyi rapiat 90 ja tämä kylä on reippaan 1100 m:n korkeudessa.
Pyöräteitä riitti edelleenkin. Ongelmana vain oli, että niistä tahtoi eksyä kaupunkien tai kylien kohdalla. Sitten Bressanone:n kohdalla, jossa muutoinkin on melkoista tiehässäkkää, eksyin todella vaativalle hiekkapohjaiselle pyörätielle. Jonkin matkaa sitä ajettuani tapasin yhden ukon, joka oli purkamassa telttaa. Oli ilmeisesti yöpynyt maissipellon kupeessa. Tämä suositteli palaamaan takaisin ja niin teinkin ja löysin helpomman ja pääosin asfalttipäälysteisen pyörätien. Niitä olisi loppumatkasta ollut jopa vara valita, tavallisen ja ”näköalareitin” kanssa. Minun mielestäni koko matka on ollut sellaista näköalaa, että ei paremmasta väliä.
Päivä on ollut hieno kaikin puolin. Yöllä oli ukonilma, mutta siitä ei ollut aamulla jälellä kuin auringossa höyryävä kostea maa ja pyörätiellä julmetun suuria etanoita, minun etusormeni paksuisia, mutta osa jopa pidempiä. Aamulla oli sen verran viileä, että pidin pitkähihaista puseroa ehkä puoli tuntia päällä hetken ajettuani. Tänne ylemmäs noustessa ilma taas selvästi viileni. Maisemat ovat näissä jokilaaksoissa vertaansa vailla. Kesä on vielä vihreänä, kukat kukkii ja linnut laulaa. Oli välillä tunne, että olen maanpäällisessä taivaassa. Pyörätiet kulkivat monin paikoin pitkin jokivarsia, viiniviljelmien välissä ja läpi upeiden alppikylien.
Niin, väliin todella tuntuu siltä, että ei olisi Italiassa. Ihmiset puhuvat saksaa, kyltit ovat saksaksi (ja italiaksi) ja talot näyttävät Itävaltalaisilta alppikylien taloilta, ainakin minun mielestäni (toistaiseksi). Ilmeisesti tässä osassa Italiaa väestö on saksaa puhuvia. No, samahan se minulle on, mitä kieltä minä en ymmärrä. Harmittaa vähän, että juuri kun opin taas tervehtimään italiaksi, niin nämä ihmiset vääntävätkin tervehdyksen saksaksi.
Tästä ei pitäisi olla Itävallan rajalle kuin vajaa kymmenen kilometriä, mitä sitten pyöräteitä pitkin. Tarkoittanee sitä, että jos olen huomenna hengissä, on hyvin mahdollista, että seuraava yöpaikka on katseltava siitä maasta. Tänään ajo tuntui kyllä loppupäivästä jäsenissä. Ehkä se oli se eilisen päivän suhteellisen pitkä matka, vai mikä lienee. Tämä oli neljäs ajopäivä lepopäivän jälkeen. Kyllä minä ainakin huomisen päivän ajan, täytyy sitten taas tehdä uusi päätös.
Kuva on tuosta vähän taaksepäin pyörätien varrelta. Tällaisia kukkaparvekkeisia nämä talot täällä on. (Kuva 4533)

11.9.2011 Ponte Gardena



11.9.2011 Ponte Gardena
Lähdin ajamaan aamulla pohjoiseen Trentoa ja Bolzanoa kohti. Lopulta majapaikkaa etsiessäni ajoin vielä Bolzanonkin ohi luultavsti Ponte Gardena-nimiseen paikkaan. Matkaa kertyi lähes 140 km.
Päivä oli upea pyöräilypäivä kaikin puolin. Ensiksikkin sää oli mainio, jos jotakin sanoisi, niin aika lämmin, mutta kun en halua liiasta lämmöstä ruinata. Jokin mittari näytti taas 33C ja voisin jopa uskoa sen. Toiseksi matka sujui oikeastaa koko ajan vuoistolaaksoissa, jokien lähellä, upeissa kauniissa dolomiittien maisemissa. Kartan mukaan vuoret kohoavat tuossa vieressä järkiään yli 2000 m:n ja vähän itään Cortinan ympärillä näkyy olevan yli 3000 m:n huippuja.
Sitten täytyy korjata eilinen kommenttini, ja teen sen mieluusti. Valittelin eilen että täällä ei ole pyöräteitä. kun puhuin matkastani Garda-järven itäpuolta. Lähdettyäni aamulla liikkeelle, melkein heti kääntyi Gardajärven päästä jokivarteen hyvä pyörätie, ja niitä erillisiä teitä lukuun ottamatta muutamaa vähäistä pätkää, on piisannut koko päiväksi. Siis lähes 140 km. Tämä väli on ollut oikea pyöräilijän paratiisi, ja niitä pyöräilijöitä on kyllä piisannut. Nyt alkaa vähän käsittää, miksi Ranskan ympäriajot ovat niin suosittuja. Tällä on todella paljon pyöräilijöitä. Sekin on merkillepantavaa, että kartan mukaan olen Italiassa, mutta välillä tuntuu, että olen Saksassa. Niin paljon saksan kieltä täällä kuulee. Tämä majapaikkakin on Gasthause, niin oli kaksi edellistäkin, joihin kyselin.
Iltapuoleen vesi meinasi loppua ja päätin pyrkiä olemaan sen suhteen hieman tarkempi. Tiepuolessa oli kyllä merkittyjä vedenottopaikkoja ja minua vähän harmitti typeryyteni, kun en täyttänyt juomapullojani niistä. Kun ilma on oikein kuuma, se jano alkaa vaivaamaan aika nopeasti, kun neste loppuu.
Päivän reitti oli pääasiassa helppoa. Trentoa kohti noustiin jokivartta vähän yli 400 m:iin, Trentoon tie laski tunneleita pitkin niin, että oltiin taas alle 200 m:n. Sitten noustiin hyvin tasaisesti niin että nyt ollaan vajaassa 500 m:ssä. Kokonaisnousua taisi kertyä vajaa 800 m. Pyörätiellä oli yksi pätkä, jossa oli jyrkkä kohta, merkitty 20%:n nousuksi. Kyllä se aika jyrkkä olikin, pulssi nousi 173:een. Pätkä ei ollut kovin pitkä (onneksi).
Huimenna matka jatkuu Itävaltaa kohti. Kuva 4530, majapaikan pihalta aamulla liikkeelle lähtiessä.

lauantai 10. syyskuuta 2011

10.9.2011, Torbone, Garda-järvi


10.9.2011 Torbole, Garda-järvi
Söin aamulla aamupalan apartomentossani. Jääkapissa oli munia, jogurttia, pekonia, makkaraa, maitoa, voita, jotain leipäviipaleita ja yksi sämpylä. Keiton kahvia, joka onnistui yllättävän hyvin ottaen huomioon hyvin hienon jauhatuksen ja eksoottisen keittimen. Jälkikäteen huomasin, että ovenripaan oli tuotu tuoreita sämpylöitä, mutta niitä en enää jaksanut alkaa ahtamaan. Tein matkajuomani hanaveteen, kun paikan omistaja niin vakuutteli sen erinomaisuutta. Pelkkä vesi tosin maistui minun mielestäni saviselta, urheilujuoman joukosta sitä sivumakua ei erottanut.
Paikan omistaja (www.arenahauseverona.it), Annrea Grobberio, oli kovasti kiinnostunut matkanteostani, otti valokuvia ja kertoi antavansa minulle 10% alennuksen, jos ilmaannun ovelle uudestaan. Nyt tyo alennus oli itse asiassa paljon suurempi. Join vielä isännän tarjoamat caputsinot ja lähdin Gardajärveä kohti, ja onnistuin taas pääsemään moottoritien tapaiselle. Vaihdoin navigaattoriin kulkuneuvoksi pyörän, ja jopa löytyi pikkuteitä. Itse asiassa vähän ennen järveä ajelin sellaisia pieniä kinttupolkuja viiniviljelmien välissä, että piti vaihtaa kulkuneuvo takaisin autoksi.
Kun pääsin järvelle, aivan sen eteläpäähän, vastaan tuli pyöräilyasusteliike. Minua oli vaivannut jo pidempään sen että en ollut saanut kesällä hankituksi kevyttä sadeasua. Näin sellaisia lähes jokaisen pyöräilijän päällä, kun ne laskettelivat vastaan vuoristossa alamäkeä. Niinpä kävin tinkaamaan ja päädyin kirkkaankeltaiseen 60 euron hyvin ohueen sadepuseroon. Tätä nykyistä majapaikkaa vastapäätä on paljon isompi pyöräilyvaateliike, tämä paikka on tulvillaan pyöräilijöitä, kaikenkokoisia ja ikäisiä. Kun tulin hotelille ja aloin purkamaan varusteita, juuri kohdalle ilmaantui 100 pyöräilijää numerolaput rinnassaan ja tekivät siinä kilpailulähdön suoraan melko jyrkkään mäkeen. (sanoisinko 17%...).
Jos valita pystyisi, tällaiseen paikkaan pitäisi tulla arkena, ei viikonloppuna. Alkumatkasta tuntui aivan mahdottomalta, autoja ja ihmisiä n todella paljon liikkeellä. Päivä on kaunis, tosin ilmassa on ollut jo useita päiviä sellainen auer, joten näkyvyys kauas on huono. Järven kahta puolen kohoaa heti järvestä alkaen yli kahteen kilometriin nousevat vuoret, ei tosin aivan alkumatkasta. Koko järven tämä ranta (toisesta en tiedä) on yhtä turistikeskusta. Hiekasta ei niin kauhean paljon ole tietoa, mutta kyllä siinä pääosin sellaista rantakaistaa on, että ihmisiä mahtuu olemaan auringonotossa. Majoituspaikkoja on mielettömästi, tuntuu, että järvellä näkyi enemmän purjeveneitä kuin koko Suomessa. Pyöräilijöiden lisäksi näin liitovarjoilua, surffausta, purjesurffausta vai mitä se on, kun vetävät varjolla itseään, vesihiihtoa, kymmeniä laitesukellusporukoita,….Eli harrastuksia piisasi. Niin, varmaan korkein vesiliukumäkitorni alkumatkasta, mitä olen koskaan nähnyt. Millaistahan täällä kesällä on, kun nytkin on tällaista. Tosin, lämmintä oli, jokin mittari näytti iltapäivällä 34C, saattoi hyvinkin olla.
Lopetin matkanteon aika aikaisin, halusin yöpyä järven rannalla. Huomenna, jos Luoja suo, lähden nousemaan vuoristoon. Ajatuksena oli kääntää keula kohti Cortinaa, nyt tutkin karttaa, ja ehkä valitsen toisen reitin, Bolzanon kautta Liez:iin Itävaltaan. Katsotaan, mitä huominen tuo tullessaan. Niin, noista pyöräilijöistä vielä. Vaikka niitä on täällä todella paljon, olosuhteet eivät mielestäni ole niin hyvät, kuin Moselin laaksossa. Se on edelleenkin ykköspaikka tällä matkalla, siellä pyöräilyväylät olivat todella hyvät, eikä maisemissakaan ollus valittamista. Niissä ei ole valittamista täälläkään.
Kuvaksi laitan vaikka (10.9.2011 Italia, 020), ruokapaikastani ottama kuva, josta järven vastaranta ei edes erotu. Tosin järvi siinä kohtaa oli vielä aika leveä, mutta kyllä se ranta silmin erottui.

perjantai 9. syyskuuta 2011

9.9.2011 Verona


9.9.2011 Verona
Lepopäivä jäi taakse ja suuntasin kuitenkin pyörän keulan kohti Garda-järveä. Päivään sisältyi paljon kaupunkien läpi ajoa. Ensiksi Mestren läpi, koska olin sen merenpuoleisella ulkoreunalla ja olin menossa takaisin sisämaahan päin. Reipas 20 km ja vastaan tuli Padova ja siitä 30 km, niin seuraava kaupunki Vienza. Viimeiseen päivän kaupungeista, Veronaan, matkaa oli sitten hieman pidemmästi, kartan mukaan 60 km. Jos nuo laskee yhteen, päätyy 110 km:iin. Kuitenkin pyörän mittariin kertyi hieman yli 140 km. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että navigaattorini asetteluissa on polkupyörä ja se kyllä tuppaa kierrättämään kaikkia pikkuteitä, toisinaan aivan mahdottomia. Nytkin aivan lopussa, saapuessani Veronaan, vaihdoinb kulkuneuvoksi auton, oikeni vähän mutkat.
Tämä alue on tiheään asuttu, teitä on todella paljon ja liikennettäkin. Yleensä sen liikenteen kanssa pärkää aika hyvin, tänään yksi rekka meinasi kiilata minut kaiteen väliin. Hieman oli kaunaa ilmassa, olisin saanut sen ehkä kiinni seuraavassa risteyksessä ja mietin hetken…. no joo. Toinen asia on, että kun noita risteyksiä ja ramppeja on tuhottomasti, pitää olla tarkkana, että ei ajaudu moottoritielle. Jouduin tänään palaamaan takaisin Vicenza:n ohituksessa, vaikka mielestäni ajoin SR11 tietä, joka kulkee 6-kaistaisen moottoritien rinnalla siten, että toiset kaksi kaistaa menee tien toisella puolen ja toiset toisella (siis tässä kohtaa), mutta ei siinä mitään pyörälläaajokiellon merkkejä ollut. Tuli sen verran torven tyyttäyksiä ja käsimerkkejä, että palasin muutama sata metriä takaisin pienemmälle tielle.
Veronassa hotellin haku päättyi pikkukatujen sokkeloihin, josta löysin apartomenton. Paikka on oikeastaan tarkoitettu pidempään asumiseen isommalle ryhmälle, mutta niin nuo siivosivat yhden vapaan huoneiston (olohuone/keittiö, kaksi makuuhuonetta, kylpuhuone, jääkapissa aamiaiskamat, keittiö täysin varustettu, pesukone..). Tällaisessa saattaisi viihtyä pidempäänkin jossakin toisessa tilanteessa.
Meno maistui ja aurinko paistoi. Lepopäivä oli tehnyt hyvää, oli todella muavan tuntoista ajella. Huolimatta vaikeasta (liikenteiden ja tiestön, ei maaston) reitistä, matkaakin kertyi kohtuullisesti. Ajamisen vuoksi olisin voinut ajaa vaikka Gardajärvelle, mutta minusta on mukava hoidella rauhassa näitä iltatoimia.
Garda-järven voi kiertää kahta puolta. Nyt vain pitäisi osata päättää, kumpaa puolta menen?
Niin, kyllä minä eilen sinne oopperaan pääsin. Ei siellä muutkaan frakki päällä olleet, muutama puku näkyi, olpa siellä joitakin shortseihinkin pukeutuneita. Kyllä se hintansa väärti oli ja pääsin vielä turvallisesti takaisin hotelliinkin, minä kun en ole paljoa yöllä liikkunut kaupungeilla näillä reissuillani.
Tänään en muistanut käyttää kameraa lainkaan, laitan kuvaksi eilisiä Venetsian otoksiani jonkun.

torstai 8. syyskuuta 2011

8.9.2011 Venezia


Lepopäivä. Lähdin aamusta bussilla Venezian, ajelin Shellä Vapozetolla ja söin löydettyäni suhteellisen rauhallisen paikan. Kiertelin oopperaa kuin kissa kuumaa maitoa, vai miten se oli ja viimein päätin ostaa lipun. Näytös alkaa 20:30, nyt hieman jännittää, kelpaanko varusteussani sisään. Smokki jäi kotiin. Muuten päivä normaalin lepopäivämeininkiä. Hengen ravintoa, venyttelyä, kumin paikkausta ..... Minulla on hyvää kirjallisuutta mukana, että ei totuus unohtuisi.

Muutaman kuvan räpsin Venetsiasta, niitä löytyy varmaan parempia turistioppaista. Sen kahvin nimen tarkistin tänään, se oli caffe latte macchiato. Niitä näkyy olevan kyllä melko monta sorttia, jos ottaa pelkän laten, tulee näköjään kuumaa maitoa.

Huomista olen miettinyt, että pitäisikä käydä katsomassa Gardajärvi. Olen kuullut joskus, että olisi kaunis ? Se tietäisi noin viikon mutkaa, jos kierrän Itävallan kautta. Katselin säätä, vielä siellä olisi kohtalaisen lämpimiä kelejä tiedossa ainakin ennustusten mukaan.

Ei kun suihkuun ja katsomaan, kelpaanko minä sinne oopperaan ?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

7.9.2011 Mestre


7.9.2011 Mestre (Venezia)
Oli hyvä, että en jatkanut illalla matkaa Veneziaan asti. Sain mutkiteltua pikkuteitä 80 km, lopussa navigaattori kierrätteli aika pahasti rennikon teollisuusalueella. Jälkeenpäin ajatellen taisin tehdä väärän reitinvalinnan, rannikon S309-tie olisi ehkä ollut mielenkiintoista katseltavaa. Eipä sitä toisin puuttunut siltäkään väliltä, jota ajoin. Tie Pdovasta Mestre:een on myös merkitty kartassa näköalatieksi, sitä se olikin. Tie kulki kanavan vartta hyvinhoidettuja rantoja ja kauniita taloja.
Vaikka maaseudulla välillä ei juuri majapaikkoja ole, Veneziaa lähestyessä hotelleja alkoi kyllä löytyä. Leirintäalueilla oli mainoksia bussikuljetuksista Veneziaan, samoin läytyi pysäköintialueita, joilta pääsi busseilla tai veneillä perille. Päätin kuitenkin käydä perillä asti pyörällä, vaikka epäilin, että hintataso ylittää minun maksukykyni. Tie Veneziaan lähtee Mestren kaupungista noin 4 km pitkänä sillan tapaisena pengertienä, vai olisiko ollut silta. Kapea joka tapauksessa, siinä on 4-kaistainen maantie, ja 4-raiteinen rautatie. Pyörätie kahta puolta, tosin lopussa se kapeni lähes ajokelvottomaksi minun pyörälläni ja paluumatkalla se puuttui pätkän kokonaan. Itsesuojeluvaistoni on ilmeisesti iän myötä hieman ränsistynyt, joten uskaltauduin sekaan.
Pääsin perille, kuten kuvasta näkyy (kuva 4509). Vieressä oli 3:n tähden hotelli, jaa päätin tarkistaa hintatason. Vapaana oli yksi kahden hengen huone hintaan 190 eur/ yö, luultavasti vielä vero päälle. Että se siitä, käänsin pyörän takaisin mantereen suuntaan ja poljin kaupunkiin. Otin oikeastaan ensimmäisen varteenotettavan näköisen hotellin, mikä vastaan tuli, Hotel San Carlo, 50 E + vero aamupalalla. Sain pyöräni autotalliin ja vastaanottovirkailijalta hyviä opastuksia. Miten bussit kulkee, bussilippu 1,30 yhteen suuntaan ja olisikohan se ollut Vapazeto (luulisin, että jokin venekiertoajelu) 6,50 Eur. Lisäksi oli erilaisia yhdistelmälippuja, esimerkiksi 24h vapaa bussilla-ajelu ja tämä Vapozetto myös, 18 eur.
Täällä oli myös toimiva internet. Sain aamulla hotellista lähtien hotellin tädiltä lahjaksi adapterin, joten konekin pysyy latingissa. Laitoin ensimmäiseksi pyöräilyasun likoamaan. Muuten hyvä asu, mutta ei se pysy puhtaana. Kiitoksia Lasse ja mahdolliset muut lahjoittajat, tykkään kummastakin, sekä pyöräilyhousuista että puserosta, mutta kun ne eivät pysy puhtaana sitten millään. Paidassa on urheilujuoman mainos, itse asiassa Suomesta tuomaani juomajauhetta on vielä jäljellä.
Löysä suunnitelma on tehdä tämä loppupäivä tällaisia kehon ja varusteiden huoltopuuhia ja huomisen leikin turistia. (Jos olen hengissä). Tämän päivän turistihommista tuli mieleen, sattumus vähän ennen hotelille tuloa. Mietin päivä pari sitten ajellessani, kun jokin ampiaisen tapainen lensi kasvoihin (onko miehellä kasvot, taitaa olla parhaimmillaan naama tai turpa…), että ei pitäisi ajella ja ihmetellä suu auki, pian ampiainen lentää suuhun ja pistää kurkkuun niin, että kurkku turpoaa ja tuhehtuu siihen paikkaan. No onpa minullakin skenaarioita. Nyt se kuitenkin lensi suuhun, ei aivan sisälle vaan huulien väliin, josta syljeskelin sen pois. Pistihän se tietenkin luonteensa mukaan ja huuli turposi ihan mukavasti, että ajattelin tällä tavoin naistenkin voivan saada pulleat huulet ilma botuleenia vai mitä se nyt oli.

6.9.2011 Cavazere


6.9.2011
Cavarzere
Eilinen arvioni ei pitänyt paikkaansa, ehdin Cavarzere:een. Tosin olin täällä aika aikaisin, mutta Venezia:aan olisi ollut matkaa vielä yli 50 m, enkä toisaalta viitsinyt ajaa niin pitkää matkaa, olisi mennyt noin 170-180 km:iin ja toisaalta ajattelin, että voisin etsiä sopivaa hotellia ilman paniikkia. Kuulin jostakin, että majapaikat siellä saattaisivat olla kalliita.
Eilinen majapaikka olikin hieman erikoinen. Minä vähän ihmettelin, kun isäntä joka otti minut sisään, käyttäytyi hieman oudosti. Hän kävi jossakin sisällä, ja sitten ajan päästä toi avaimen ja kertoi, että pyörän voisi jättää hotellin vastaanottoaulaan, joka tosin näytti siltä, että ei siellä mitään vastaanottoa pidetty. Illalla kun menin syömään, kuulin muiden vieraiden suusta vain jotakin slaavilaista kieltä. Ajattelin ensin, että ovat rekkakuskeja, mutta aamulla kun porukka hankkiutui kaikki yhtä aikaa töihin, tulin siihen tulokseen, että koko hotelli oli vuokrattu vierastyölästen asunnoksi. Huomasinpa vielä, että osa hotellin kylteistä oli peitetty, ts se ei oikeastaan ollut auki. Baarimikko ja koki laittoivat majoitusmaksuni omaan taskuunsa, näin päättelin maksutapahtumaa pohtiessani. Olipa baarimikko niin tyytyväinen tilanteeseen, että tarjosi jäätelöannoksen ilmaiseksi.

Mitäpä tuosta, hyvä huone, kannoin vielä rekkakuskiepäilyjeni takia pyöränkin sinne. Yöllä satoi, ukkostikin kunnolla. Aamulla kun kävin aamupalalla sade oli jo tauonnut. Kun pääsin matkaan, väliin sataa tihuutteli ja vähän ennen Ferreraa jouduin ajamaan vähän aikaa sadetakki päällä. Sitten loppupäivän sadepilvet jäivät taakseni ja aivan iltapäivästä niitä ei enään näkynyt.
Maisemat muuttuivat totaalisesti. Aivan tasaista, kastelukanavien halkomaa viljelymaata pääosin, suurimmat nousut pengerrettyjen jokien ylitykset. Laajoja viljapeltoja, maissis, jotain palkokasvia, hedelmäuita, päärynää, omenaa, sitten lähestyttäessä Po-jokea, jopa laajoja riisipeltoja, josta kuva. Näillä pelloilla oli paljon lintuja, ojissa satapäisiä sorsalaumoja, haikaroita ja mitä ihmeen ibiksiä lienee. Kanavien mutaisessa vedessä näkyi isoja kaloja, jotakin vesieläimiä, liekkö saukkoja. Tälläkin maisemalla on puolensa, jossakin ajoin kyltin ohi, jossa puhuttiin Po-joen suiston luontokeskuksesta ja turistinähtävyydestä. Minä sitä nähtävyytä katselin pyörän selästä tovin matkaa.
Kyllä tuo Lassen kenkkäämä Carmenin pyöränavigaattori on hyvä apuri. Aina välillä se tekee järjettömiä reitinvalintoja, eikä nimestään huolimatta noteeraa juuri yhtäkään pyörätietä, silti se on suunnattomasti parempi käyttää kuin aikaisemmin käyttämäni kommunikaattorin navigointiohjelma, joka sekin oli kaupungissa isoksi avuksi. Vähitellen päivä päivältä sen käyttö tulee tutummaksi ja sitä taitaakin olla vaikea opetella kunnolla muuta kuin todellisessa käytössä. Normaalimenettely on se, että katson paperikartalta reitin, jota aion ajaa, yritän löytää saman tien muutaman kymmenen kilometrin päästä olinpaikastani, merkkaan sen pisteeksi ja valitsen, hae reitti. Isoin ongelma on löytää se reittipiste navigaattorin pieneltä näytöltä. Kun se on löydetty, sitten homma sujuu. Iltasella taas haen majoituspaikkoja ja se on aikaisempaan iso muutos. Näen realiajassa eri kohteiden etäisyydet olinpaikastani (tosin linnuntietä) ja esimerkiksi tänään näin edellisestä paikkaa, että täällä minne päädyin oli majapaikkoja.
Sain tänään oppitunnin kahveista. Hyvin pieni kuppi kahvia, jossa on vähän maitoa, on caffe macinato, keskikokoinen kuppi jossa on vähän enemmän maitoa, on cabuzino (kirjoitustapaa en tiedä) ja iso kuppi, jossa on kahvia ja paljon maitoa on caffelatte macinato. Näin ainakin baarinpitäjä minua kädestä pitäen opetti. Saan hylätä täällä Ranskassa ja Espanjassa oppimani toistaiseksi. Täytyy tuo macinato vielä tarkistaa, jotakin sinne päin se oli.
Kuva 4507

5.9.2011 Cadecoppi


5.9.2011
Cadecoppi
Rauhallinen matkapäivä alas vuoristosta tasamaille. Illalla oli sadellut ja vettä tuli pitkin yötä, itse asiassa vielä aamulla heräämisenikin aikaan. en pitänyt kovin kiirettä lähdön kanssa ja niinpä sade lakkasi ennen liikkeellelähtöä, eikä vettä sen koommin tullut. Päivä oli lopulta tosi hyvä säänkin puolesta. Ajoin kohti Modenaa ja valitsin vielä loppumatkallakin alaspäin näköalareitin vuorten päältä ja viimein alas Maranelloon. Nimi tuntui jotenkin tutulta ja ihmettelinkin pitzaa syödessäni, miten punapaitaisia miehiä lappaa pizapaikkaan yhtenään. Lähtiessäni liikkeelle, huomasin, että ruokapaikkani oli Ferrarin tehtaiden lähellä. Ikuistin portilta kuvan (kuva 17, 5.9.2011, Italia) todisteeksi.
Huomasin aamupäivällä, että etulaukkuni sauma oli ratkennut. Ajattelin kyllä, ett’ se oli omaa huolimattomuuttani, olin pakannut työkalulaatikon huolimattomasti laukkuun. Huomasin sitten vähän päästä, että myös toisen takalaukkuni yksi sauma oli pätkän auki. Tätyy sanoa, että kyllä nämå Deuterin laukut ovat melkoisia kestäneet. olen ollut nyt niiden kanssa puolisen vuotta maailmalla, ja olen käyttänyt niitä paljon Suomessakin. Kyllä ne ovat hintansa haukkuneet. Yritin ostaa rautakaupasta liimaa, en tiedä, mitä se oikein oli. En usko, että tulos on kestävä, ohjeetkin oli italiaksi ja venäjäksi. Ostan uuden laukun, jahka sellaisen löydän.
Modenan jälkeen suuntasin hissukseen kohti Ferraraa. Paikkasin renkaan ensimmäisen kerran tälle reissua. Ovat nämä paremmat renkaat taas kestäneet aika hyvin, eonakin jos vertaan kevään harjoittelureissua Espanjassa, jolloin paikkaustyötä riitti. Pysähdyin tienvarressa olevaan hotelliin sen enempiä ihmettelemättä. Minulla on tätä iltaohjelmaa kyllä, katselen sitten ajan kanssa paikkoja lepopäivänä.
Niin, mainitsin tuossa syöneeni pizzan. En ole mikään erityinen pizzan ystävä, mutta annoin tänään periksi. Tämä italialainen ruokailutapa on kallista. Normaairuoka kulkee siten, että ensin on Antipasti, alkuruoka, tyypillisesti 8:n euron luokkaa, sitten Primiti, eturuoka, pastaa tai risottoa, 8-10 euroa, sitten pääruoka, joka voi alkaa siinö 10 – 12 eurosta ja jos se on seimerkiksi lihaa, siinä lautasella ei ole sitten mitään muuta. Jos haluaa salaattia tai perunoita, ne on tilattava kumpikin erikseen, hintaan 4 eur. kpl. Lopuksi jälkiruoka, ruokajuomasta velotaan erikseen ja sitten leivästä toisin paikoin. Vaikka ei syö koko pitkän kaavan mukaan, eipä juuri alle 20 tahdo selvitä. Siksi pizza tänään, sen sai kokiksen kanssa kympillä. Pitää katsoa, miten pitkälle ehdin tätä italialaista ruokakulttuuria opiskella.
Toissa iltana tilasin meren ruoista grillattua sekoitusta. Sain eteeni lautasen, jossa oli kasa perhanan suurin rapuja ja äyriäisiä, mitä lienee, pahannäköistä sakkia. Kävin pelotta kimppuun ja aikani taisteltuani rapujen jäännökset oli kasatty vuoreksi toiselle lautaselle, jonka vähän toimitustani katsellessa järkkynyt tarjoilija oli siihen tuonut. Kun sain viimeisen silvotut jäännökset heitettyä kasan huipulle, sanoin tyytyväisenä ääneen suomeksi, ”tapoin ne kaikki”. Oli seillä rapujen alla sitten pieni pala jotakin muuta kalaa ja pyyhekumolta maistuvaa mustkalaa tai jotakin semmoista. en ymmärrä, miksi kukaa sellaista ilman nälkäkuoleman uhkaa haluaa vapaaehtoisesti syödä.
Venetsia on sellaisen matkan päässä, että tulee mieleen, menisikö se yhdessä päivässä. Matkaa on kyllä kertynyt jo kuusi päivää, mutta ei tähän oikein viitsi pysähtyä.

4.9.2011 Lama de Mogona


4.9.2011
Lama de Mogogna
Eilisen arvelu tämän päivän matkan luonteesta osui aika kohdalleen. Alkuun tie noudatteli joen viertä ja nousu oli aika hidasta. Sitten tie alkoi nousta jyrkemmin ja Abetosnessa se kävi kartan mukaan 1388 m korkealla. Sitten tultiin reilut 55 m alaspäin ja sitten tein reittivalinnan, joka johti minut uudelleen aika korkealle. Niinpä päivän kokonaisnousuksi sykemittarin lukeman mukaan tuli 1895 m, mikä taitaa olla minulle ennätys täyden lastin kanssa ja itse asiassa muutenkin.
Tiellä oli käynnissä jonkinlainen pyöräilytapahtuma, vastaan tuli satoja pyöräilijöitä jokin yhteinen tunnus ohjaustangossa, Laskettelivat alamäkeen minua vastaan ja aika monta kannustushuutoa sain osakseni. Monilla heistä oli sellainen ohut sadepusero, ei ehkä sateen takia vaan kylmän. Alamäkeen ajo kovaa vauhtia vuoristossa on kylmää touhua. Minun pitäisi hankkia jostakin sellainen. Päivällä nimittäin sateli muutamaan otteeseen, pääasiassa toki ripotellen, mutta pariin kertaan tuli oikein kunnolla. Itse asiassa juuri kun aloin kirjoittamaan tätä, ulkona alkoi satamaan reippaasti, nyt se on jo tauonnut. Minun coretex-asuni on tarkoitettu viileämpiin olosuhteisiin, tällaisessa säässä se on aivan mahdoton. Niin, lämpötila aamulla liikkeelle lähtiessä oli jossakin 22 C ja saman lukeman näin iltapäivällä yli kilometrin korkeudessa.
Majapaikaksi löysin B&B-paikan noin klo 18 aikaan, hintaan 30 euroa. Kaksi ystävällistä heppua piti baaria ja baarin yläkerrassa on isoja siistejä huoneita.Pyyhkeet puuttui, mutta laiskotti sen verran, että en viitsinyt käydä huomauttamassa, siinä se kroppa kuivasi suihkun jälkeen venytellessä. Minusta tuntui, että baarimikko oli asiakkaiden puutteessa kumoillut itse naukuja, oli toiminta vähän sellaista. Huoneiston toisen puolen parvekkeelta komea näköala laaksoon. niin, tämäkin paikka on noin 850 m merenpinnasta. Tuossa vähän taaksepäin oli pari hiihtokeskusta, ts talviurheilupaikkoja. Tien varressa oli luonnonsuojelumetsiä, todella mahtavia puita itse asiassa aika pitkän matkaa.
Mietin tässä lepopäivää, tänään oli viides pyöräilypäivä ja kuusi on se normaaliluku ja sitten lepopäivä. Tuonne Venetsiaan ei kuitenkaan niin kauhean pitkä matka ole, enkä ehkä haluaisi pitää kahta lepopäivää peräkkäin. Jääköön päätös huomiseen.
Joku ehkä ihmettelee, miten olen niin tuottoisa näiden kirjoitusten kanssa. Itse asiassa olen ollut aikaisemminkin, olen kirjoittanut matkapäiväkirjaa vihkoon. Nyt kun on kone mukana eikä vihkoa tullut, olen kirjoittanut päiväkirjaa näin koneelle. Samalla ne on mennet sitten blogiinkin, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.
Kuva 4497, jokimaisemaa tämän päivän alkutaipaleelta.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Pisassa ja vähän muuallakin.

3.9.2011 Borgo a Mozzano
Aamiaisen jälkeen liikkeelle. Aamupäivä oli hieman pilvinen ja ajattelin, että saattaisi sataa iltapäivästä, olin katsonut Freemeteon 7 päivän ennustetta joku päivä sitten. Ei satanut, pilvet kauaksi karkasivat. Lämpöä sen sijaan riitti taas suomalaiseen makuun, joku mittari näytti 29C ja toinen 31. Siinä paikkeilla. Lauantaipäivä, se näkyi tiellä. Todella paljon pyöräilijöitä, yksin ja ryhmissä, parhaissa viitisenkymmentä kunnonkohottajaa. 95% miehiä, aika monella harmaa parta. Ei italialaiset tästä päätellen mitään makaronimiehiä ole, vaikka makaronia syövätkin. Kyllä näkee, että täällä pyöräily on todella suosittua. Myöskin matkapyöräilijöitä sopi joukkoon varmaankin parisenkymmentä, joka on paljon aikaisempiin kokemuksiini verrattuna. Kenelläkään ei kyllä ollut sellaista romumäärää mukana, kuin minulla. Ehkä ne ei ole varautuneet pakkaskeleihin, kuten minä. Kyllä minä taas kävin täikammalla varustevalikoimaani, mutta kyllä ne laukut ovat aina täynnä. Ajoin tänään kolmen kaupungin läpi ja navigaattorin käyttö vei aika paljon aikaa. Ensiksi Livornoon, sitten, Pisaan ja sieltä Lucca:aan. Pisassa kiertelin sen verran, että löysin sen kuuluisan tornin ja räppäsin pari kuvaa. Torni oli jonkin verran vinossa, joten piti pitää kameraa toiseen suuntaan vinossa, että sain sen näyttämään suoralta. Turisti, joka otti minusta kuvan, ei hoksannut samaa keinoa. Ilta ei ollut vielä tullut, kun saavuin Lucca:aan, joten jatkoin vielä vähän eteenpäin kaunista jokilaaksoa kohti Modenaa. Tälläkin reitillä oli oltava tarkkana, kun S12 tiellä ei toisin paikoin saanut ajaa pyörällä, niin piti vaihdella sen ja pikkuteiden välillä. Pysähdyin hieman klo 17 jälkeen, kun tien vieressä oli sopivannäköinen kahden tähden majapaikka, jonka hinta osoittautuikin kohtuulliseksi ja huoneen suhteen minulla ei ole kovin suuria vaatimuksia. Ikkunasta avautuu kaunis jokinäkymä. Keho tuntuu toimivan, vaikka hikeä puskeekin. Ehkä se vähitellen tottuu tähän lämpimämpään ilmanalaan. Etureidet ovat hieman kipeät, ehkä tauon jälkeen kuitenkin ahnehdin vähän liikaa. Vaikka meno on tuntunut aika keveältä, ehkä nuo yli 100 km päivätaipaleet ovat melkein viikon tauon jälkeen jalan lihaksille paljon. Pyörä on kyllä sairaan rakas. Kun lykkäsin sitä Pariisissa rautatieaseman tunnelista portaita junalaiturille, meinasi otsasuoni revetä. Onneksi yksi turisti havaitsi ahdinkoni ja tuli avuksi. Niin, tosiaankin junamatka Pariisista pyörän kanssa Fuimicinon lentokentälle toistaiseksi suurin koettelemus. Niin no, oli siellä se yksi mäki. Niitä mäkiä on nyt edessä varmaankin enemmänkin, kartan mukaan näyttää, että on jonkinlainen vuorijono ylitettävänä. Kuva 4494

perjantai 2. syyskuuta 2011

Castiglioncello


2.9.2011
Castiglioncello.
Matka Grossetto:sta alkoi kahdeksan jälkeen. Aamupalana hotellissa oli kuppi kahvia ja neljän sorttista kakkua, niin ja oli sentään hyvä jogurtti. Pysähdyinkin aamun mittaan pariin otteeseen kahville ja täydensin aamupalaa. Tien vierellä on usein hedelmien myyjiä, ja ne on todella herkullisia, joten niistä saa hieman monipuolisuutta ruokavalioon.
Matka sujui pieniä rantateitä, osin jopa ihan kelvollisia pyöräteitä. Tämä seutu on Italialaisten lomanviettopaikkaa, lomalaisia on vielä aika paljon, vaikka hoteleissa on kyllä tilaa. Täällä päädyin aika aikasten ensimmäiseen pikkuhotelliin, jossa vessa on käytävällä, samoin suihku. Ei ole ongelma. Hinta oli aamupalan kanssa 40, joten ajattelin parempitasoisten hinnan nousevan tällä alueella turhan korkealle. Varasin 20 E:n ilta-ateriankin, en vain oikein tiedä, mitä varasin, lista kun oli iteliaksi, enkä yrittänytkään kääntää sitä sisäänkirjautumisen yhteydessä. Pyörä tuotti hieman vaivaa, päädyimme kuitenkin siihen, että kannoin sen parvekkeelle joka onkin isompi uin huone.
Mietin tässä päivällä, mitä kertoa tällaisesta päivästä, jolloin ei tapahdu oikein mitään erikoista. No, tämän vuoksi minä juuri olen täällä. Terveenä, lämpimässä, kauniissa, oudossa maailmassa tekemässä sellaista asiaa, josta nautin. Pyörä rullaa pitkin teitä, maisema vaihtuu, ihmiset elävät kukin olmaa elämäänsä ja pääsen vilkaisemaan siihen ohikiitävän hetken. Sitten taas seuraavaan tuokioon ihmettelemään, mitä sillä on taas tarjottavana. Tuntea väliin nälkää, janoa, väsymystä, sitten saada taas nauttia ruokaa, juomaa, pyyhkiähikeä jo likaantuneeseen hikipyyhkeeseen. Elämänmakuisia hetkiä joka ainut. Tämä on kolmas matka, joka ainakin on löysästi suunniteltu pidemmäksi. Matka ei kutenkaan ole alkuunkaan rutinoitunutta, en tunne olevani "vanha tekijä", vaikka kyllä kai minä jonkin verran vanha alan olla, jos sen vain oppisin hyväksymään. Tätä pyöräiyä ikä toisin ei haittaa, pikemminkin päinvastoin. Että sellaisia ajatuksia.
Sain minä päivällä kokeilla hieman jyrkkääkin nousua. Castiglione:n kohdalla oli ohitustie ja huolimattomasti valitsin sen, kun ajattelin, että siinä si tarvitse nousta mäelle. No, se oli juuri se tie jossa piti nousta mäelle ja muistiin palautui, mitä kaksi väkästä tien kohdalla meerkitsee, jyrkkää nousua. sykevyö ei toiminut aamulla, joten otin sen pois, joten en tiedä, kuinka paljon kierroksia pumppu otti.
Huomenna ehkä ohitan Pisan. Kuva tomaattipellosta, niitä näkyi tänäänkin.(kuva 03, 1.9.2011, Italia).

torstai 1. syyskuuta 2011

Ei palele !


Halki maatalousmaiseman.
Hotel Il Parco, Grossetto. Vaikka edellinen majapaikka oli edullinen, ei sieltä ohjelmaa puuttunut. Ensivaiheessa kun yrittelin unta, järjesti naapurihuoneen patiskunta sellaisen intiimikäyttäytymiseen liittyvän äänikuvaelman että empä ole ennen moista kuullut. Koska hotellin yksilasiset ikkunat olivat torille päin, kertyi ikkunoiden alle iloinen joukko lähibaaarien asiakkaita vielä kannustamaan toimitusta. Täytyy sanoa, että vähän kateeksi kävi, erityisesti molempien kestävyys, mihin asti lienee kestänyt, mutta lopulta joku hotellin rekkakuskeista hermostyi ja kävi antamassa madonloitsut ovev takana j siihen se meteli loppui. Torialueelta sen sijaan ei loppunut. Nuoriso mekasti ja kävi moporallia vielä melko pitkään, suunnilleen siihen saakka, kun ensimmäiset rekkakuskit alkoivat lähteä työmailleen ja peruuttelivat piippaillen autojaan ikunan alla.
Päivä alkoi kuitenkin ihan hyvin, hotellin pappa oli pysynyt yön hengissä tahdistimen kanssa ja pyörä respassa tallessa. Join naapuribaarissa kafe lattet tai jotakin sinne päin ja lähdin matkaan.
Rannikko on tällä kohdin pääasiassa tasaista. Moottoritien tapainen 4-kaistainen S1-tie kulkee pohjoiseen, välttelin sitä mahdollisuuksien mukaan ja ajelin pääosan rauhallisia pikkuteitä. Puolessa välissä reittiäni rannikolla on merkillinen kalliosaari, jonka yhdistää rantaan kolme kapeaa kannasta ja väliin jää isot laguunit. Kävin niillä paikkeilla syömässä. Muutoin ajelin vähän rantapaikkojen läpi ja paljon maatalousalueiden läpi. Osa sadosta on korjattu, auringonkukan puinti oli menossa, samoin puomurin näköiset vekottimet nostivat maasta tomaattia, minusta näytti kyllä, että puolet jäi peltoon. Ehkä se kuuluu asiaan. Kaikennäköisiä meloneja oli vielä nostamatta ja viinirypäleet tietysti.
Päivä oli lämmin, hiki kyllä virtasi, vaikka reitti oli helppo (kokonaisnousu n. 500m, 133 km:n matkalla). Yritin juoda mutta välillä epäilytti, että tulsikohan se lämpöhalvaus tai jotakin semmoista. Pyöräilijöitä, yksittäisiä ja ryhmiä tuli paljon vastaan. Niin, meni joku ohikkin. Suunnittelin kyllä meneväni hieman etäämmälle rannikolle majapaikkaan, mutta kun tämä tuli sopivasti kohdalle ja oli kohtuuhintainen, päätin jäädä tähän. Seudulla on kyllä todella runsaasti maatalomajoituksia, voi olla, että kokeilen jossakin vaiheessa sellaista. Osassa on ruokaavehkeitten kuvakin opasteessa ja ompa joissakin uima-allaskin. Tyypillinen maatalon varuste kaiketi.
Pyörä toimii hyvin, kiitos Lasselle Joutsensillan intersporttiin. Matkalla oli etuvaihtaja hieman liikkunut ja kun pakkasin pyörälaukkua Suomeen, huomasin sattumalta, että laukun pohjalla oli yksi jarrupala. Olin unohtanut panna palojen väliin pahvoa, niinkuin minua oli opastettu. Lasse on ollut korvaamaton apu pyörään liittyvissä asioissa. Minulla ei ollut muuan vuosi sitten minkäänlaista kokemusta pyöristä, ei kai sitä ole paljon vieläkään. Siksi pätevä tekninen tuki on ollut todella tarpeen.
Kuvaksi laitoin (1.9.2011 Italia 003) viiniviljelmästä ottamani näkymän.