perjantai 21. toukokuuta 2010

Päivä Andorrassa


Lähdin aamulla ennen yhdeksää kohti noin 10 kilometrin päässä olevaa Andorraa. Nousua oli alusta asti. Alkumatka itse Andorrassa oli pääasiassa kohtuullista nousua. Tie kiemurteli kahden vuorenseinämän ja siinä välissä olevan joen ja talijen välissä. Tietä reunustaa hotellit, silmiinistävän paljon auto- ja moottoripyöräliikkeitä ja jopa pyöräliikkeitä. Pääpaikan ohitettua nousu jyrkkeni. Kumi tyhjeni taas, sopivasti ruokapaikan kohdalla. Kävin syömässä ja vaihdoin renkaan. Harmittelin, kun en ollut muistanut ostaa uutta sisärengasta pyöräliikkeiden ohi ajaessani. Tien sivussa on teräviä kiviä, ne iskevät väkistenkin vanteeseen ja möyhentävät kumia. Vaihtoon menee reipas puoli tuntia, pitää purkaa ensin laukut, sitten vaihtaa rengas ja taas lastata laukut.

Jatkoin matkaa, pumppu hakkasi väliiin ihan kunnolla. Onneksi jyrkkiä kohtia ei ollut kovin pitkiä pätkiä kerrallaan. Loppumatkasta tähän hotelliin alkoi ilmaantua hiihtokeskuksia. Lunta on vielä varjon puolella tämän hotellin alapuolellakin.

Pysähdyin jo viiden maissa, matkaa Ranskan rajalle on noin 10 km, mutta karten mukaan melkoista syheröä, se yleensä tarkoittaa nousua tai laskua. Oletan, että siitä reilut puolet on nousua. Matkaa kertyi vain alle 50 km, kalorita kyllä meni 3800, eli ihan päiväannos. Lienen noin kahden kilometrin korkeudessa, ainakin korkeammalla, kuin olen koskaan pyäräillyt. Täytyy sanoa, että kyllä se sen verran kovaa hommaa on, että ei joka viikko viitsisi tällaisena puolikuntoisena ylittää tällaista mäkeä. Huomenna, jos pääsen päälle, on jarrut kovilla, kun lasketaan alaspäin.

1 kommentti:

  1. Moi! Olisi ihan hauskaa, jos tässä olisi vielä kartta, niin voisi tarkemmin hahmottaa missä olet menossa :)

    Mahtavan näköisiä nuo lumihuippuiset vuoret!

    Pari korttia on jo saapunut perille, ja Mellu on aloittanut jääkaapin alemman osion täyttämistä, kun ylemmäs ei enää sovi :D Kiitokset korteista!

    Toivottavasti ei tule koko ajan olemaan noin työlästä tuon pyörän kanssa.

    Täälläkin on nyt ilmat viilenneet, jotain kymmenen ja viidentoista väliltä on tänään ollut ja sadellut.

    Melissalta terveisiä!

    VastaaPoista