maanantai 10. toukokuuta 2010

Kävellen Aguilasiin

Almerimarin jälkeen ajelin El Ejidon kautta Almeriaan ja sieltä hyvin vaihtelevia teitä Carbonerasiin, jossa olin yötä. alkumatkasta seikkailin hyvin laajojen kasvihuoneviljelmien välissä kulkevia pikkuteitä ja välillä ajattelin olevani afrikassa. Niin paljon alueella oli afrikkalaisia. Almerian jälkeen moottoritien väistely ei enään kokonaan onnistunut, jouduin kahteen otteeseen ajamaan pätkän sillä. Matka kyllä joutui kovassa myötätuulessa. Matkav viimeisellä osuudella tuuli ili aluksi sivulta ja vaarallisen voimakas. Sitten tie kääntyi niin, että tuuli tuli takaa ja alamäkeä riitti, tulin n. 15 km tosi vauhdila, kun nmeinasi mennä yli 60:n, piti jarrutella. matkaa 110 km , nousuja 900 m.

Tänään lähdin taas aurinkoisessa päivässaä eteenpäin. Heti aamusta oli kunnon mäkiä, tosinkaunista rannikkoa. Alueella on luonnonpuisto. Puolelta päivin, kun aloin pohtia syömistä, katkesi ketju. Luulin, että minulla on jatko, mutta ei ollut. Kusuin neuvoa ystävältäni Lasselta Intersportista, hän opasti rautalankaa hätäapuna. Söin ensiksi hyvän lounaan, vatsa täynnä maailma näyttää paljon mukavammalta. Ajattelin, että KV järjest ilmaisen ohjelmanumeron, koitin rautalankaneuvoa, mutta paikallinen aitalanka ei kestänyt ollemkaan. Kysyin parilat paikalliselta pyöräliikettä, opastivat noin 15 km:n päähän Aguilas:iin. Mikös siinä, kaunis kesäpäivä, aloun kävella ja alamäet laskettelin pyörän selässä. Kysyin Tomilta, löytäisikö internetistä pyöräliikkeen osoitatta, ei löytynyt. Paikalliset harhauttelivat minua kiitettäväati, 4:s neuvo jonka sain hotellista, tepsi. Sain ketjun kuntoon ja suunnittelen tässä syömään lähtöä. Kaikki hyvin, taidan polkea vielä ainakin huomisen päivän ennen epopäivää, jos pyörä ja perse kestää.

1 kommentti:

  1. Sullahan oli huono säkä tuon kettingin kanssa.. Onneksi sait vaihdettua. Vaikuttaa siltä, että siellä on hyvät ilmat! Terveisiä:)

    VastaaPoista