keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Aurinkoa ja ukkosta


sierra Nevada jäi taakse, tosin se näkyi parhaiten vasta hieman matkaa ajettuani kauemmaksi. Maanantain ja tiistain välisenä yönä satoi ja vuorilla sade oli tullut lumena, siispä ne hohtivat auringossa valkoisina. Ajelin maanantain hyvin mutkille, koska välttelin moottoritietä. Illaksi päädyin Iznalloz:n lähelle moottoritienvarsihotelliin. Sain apua kotijoukoilat, navigaattorilta ja paikallisilta en sitten juuri apua saanutkaan. Navigaattori ei löydä kaikkia osoitteita ja paikalliset näyttää yksi yhteen suuntaan ja toinen toiseen suuntaan. Sellainen havainto on ollut aikaisemminkin, että suuri joukko ihmisistä ai tajua kartan päälle yhtään mitään. Jos vaikka pyydän näyttämään kartalta, missä ollaan, ei ne osaa sitä tehdä. Sitten, kun joku viittaa että tuohon suuntaan, niin ei yhtään tiedä, pitääkö mennä viisisataa metriä vai viisi kilometriä. Tässä tapauksessa oli viisi kolometriä lähempänä. Hotelli oli muuten edullinen, 18 eur.

Iltapäivällä alkoi kerätä ukkospilviä ja reitti kiersi aika pitkään siten, että en kastunut, mutta lopulta jouduin vaihtamaan sadekamppeet.

Tänään keskiviikkona päätin ajaa Jaen:iin, mutta en suoraan. Hotellilta moottoritietä olisi ollut rapiat 50 km, minä sain pyörän mittariin lähes 110 km, ja kannatti. Oli tosi upea reitti, isa matkaa tie sivusi Sierra Almaden Magia kansallispuistoa. Matkalla oli sen verran mäkiä, että nousua kertyi taas 1250 m, laskua vielä enemmän. Päivä oli muutenkin mukava, ukkosen kanssa oli samoin kuin tiistaina. Iltapäivällä pilviä alkoi kertyä, hieman aikaa ajoin jonkinlaisessa sateessa, sitten painelin pilviä karkuun hyvän alamäen vauhdittamana. Tänään tuli reissun nopeusennätyskin, 64,5 km/h. Kyllä siinä lahje vipattaisi, jos sellainen olisi.

Jäniksiä näkyi jossakin vaiheessa myös tosi paljon. Ne ovat pieniä, mutta niitä saattaa olla vilistämässä tien vieressä koloihinsa lähes 10 kerralla ja siellä missä niitä on, niitä on koko ajan. näimpä minä jonkin peurankin, oli aivan vieressä tienvarressa ja lähti kipuamaan tosi jyrkkää seinämää ylöspäin.

En ole oikein vielä päättänyt, mihin täälta Jaen:ista suuntaan, ehkä tuonne Cordoban suuntaan, vaikka en varmaankaan itse Cordobaan menisikään. Pidän pienemmistä paikoista. Kaikki ihan hyvin, olkapää hieman vaivaa ja jyrkissä ylämäissä jaloissa tuntuu vähän semmoista heikotusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti