perjantai 29. huhtikuuta 2011

Sateinen lepopäivä Alcala la Real:issa


Lähdettyäni Jaen:ista valitsin taas vuoristoreitin. Matka, joa tänne Ascala la Realiin, oli vain reilut 60 km, oli kaunis mutta haastavakin. Päivän kokonaisnousut olivat 1530 m, keskikorkeus 855 m. Ihmeekseen tuo kulki, vaikka kyseessä oli viides päivä peräkkäin tasaisen maan tallaajalle suhteellisen haastavaa maastoa. Lepopäivä kyllä kovasti mietitytti. Tapasin kaupunkiin tullessani pyöräilijäpariskunnan, joista mies puhui hyvää Englantia. Olivat Madridista läteneet, Gordobaan matkalla. Juttelutuokion jälkeen jatkoin pensionaatin hakua, löysinkin sen melkein heti. Kun olin raahaamassa kamppeitani huoneeseen, samainen pariskunta ilmaantui samaan majapaikkaan, joka maksoi muutoin 23 E, ihan hyvä huone.

Aamuyöllä alkoi satamaan ja kun kello herätti, painoin sen hiljaiseksi, nousin vasta kahdeksan jälkeen hyvin harmaaseen ja sateiseen aamuun. Minin alakerran baariin aamupalalle (yritin nyt kaupassa opetella juustoa espanjaksi) ja mietin lähdenkö liikkeelle. Tätä miettiessäni Pekka lähetti Fuengirolasta viestin, että pidänkö lepopäivän, ja jos pidän, hän ajaa tänne. Tämä ratkaisi ongelmani, Pekkaa odottaessani (matka Fuengirolasta pääasiassa moottoritietä vei kolme tuntia) venyttelin melkein kaksi tuntia.

Kävimme sateisessa ja hyvin ruuhkaisessa Granadassa, söimme Sierra Nevadan hiihtokeskukseen nousevan tien varrella ja palailimme lähtöpisteeseen. Kello olikin 18 paikkeilla ja Pekka lähti ajelemaan takaisin fuengirolaan.

Laitan sen pariskunnan kuvan tuohn, tuleepahan hieman paikallista väriä. Lähtivät ajamaan sateessa Granadaan, toivottavasti eivät jäätyneet. Sadetta jatkui niin myöhään kuin olin hereillä ja mietiskelin, millaiseen imaan joudun aamulla lähtemään. Toista päivää en samassa paikassa jaksaisi olla. Yöllä toimittelin asioitani vessassa ja aina vaan satoi. Aamulla oli kuitenkin nahkapoita ja pakkailin tavarani aika tyytyväisenä pyörään. Yritin muistella aamupalaa tlatessani sen edellisenä päivänä opettelemanijuuston nimeä Espanjaksi, mutta enhän minä sitä kerralla oppinut. Piti taas tyytyä ranskanpullaan ja kinkkuun, hyvää kahvia pari grandekuppia kyytipojaksi.

Päivä oli viileä, aina välillä ripotteli vettä, mutta vain noin tunnin jouduin pitämää sadetakkia. Yritin kiertää ruuhkaisen Granadan, mutta eihän se onnistunut. Se tie, jolle olin aikonut kääntyä, oli tietyön takia suljettu, niimpä ajoin keskelle Granadaa, jopa turhankin keskelle. Noin tunnin kiertoajelun jälkeen selvisin ulosmenotielle ja sitten vain pudottelin rannikkoa kohti. Vaikka lähtäpite oli n. 900 m korkealla, aivan ilman työtä en tänne rannikolle selvinnyt. Ensiksikkin, tuuli oli koko ajan vastainen ja toiseksi, kyllä siinä vastamäkejäkin kertyi 800 m, niin ja ajokilometrejä 130. Kuinka ollakkaan , 20 km ennen rannikkoa aurinko alkoi paistamaan. Hyvä päivä. Huomenna jatkan (jos herään) Fuengirolaa kohti. Sinne on atkaa sen verran, että ei päivässä selviä. Sääkin on arvoitus, mikäli oikein muistan, vielä 2 päivää olisi epävakaista, sitten oli sääkartalla runsaasti aurinkoa.


Täytyy lisätä vieläuskomaton yhteensattuma. Juuri kun olin saanut kirjoitetuksi äskeisen jutun, sisään asteli pariskunta, jonka kuva tuossa on. Miehen äiti oli halunnut lähteä viikonlopuksi Granadasta rannikolle, he olivat ajaneet tänne ja tulivat käymään tässä samassa hotellissa. Nyt vaihdoimme sähkäpostiosoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti