3.11.2011 Mugla, Turkki

3.11.2011 Mugla, Turkki

Kuvan otin, kun arviolta 80-vuotias mummo koljetti aasilla polttopuita.

Epäilin jo eilen illalla, että tästä taitaa tulla toinen työteliäs päivä. Minusta näytti, että välillä on huonosti hotelleja, pitäisi päästä tänne Mugla:aan ja tämä on jonkin verran sisämaassa. Lisäksi tien suunta oli taas jyrkemmin tuulta vastaan. Näinhän se meni. Alkumatkasta Milasiin asti oli jo jonkin verran nousuja. Milasista lähdettäessä katsoin heti, että nyt noustaan jonkin verran ja niin noustiinkin, noin 750 m:iin. Oikeastaan koko väli Yatagan:iin asti oli tietyötä ja se toi oman mausteensa ajoon. Yatagan:issa oli viitta yhteen hotelliin sivutielle 4 km:n päähän, mutta en ottanut riskiä vaan jatkoin Muglan suuntaan. Yatagan:ista tie vaihtui uudeksi, tosi hyväksi tieksi jota oli helppo ajaa. Alussa lasketeltiin pari sataa metriä alaspäin ja sitten noustiin taas kolmesataa ylöspäin. Pimeä tuli ennen Muglaa ja piti laittaa hieman valaistuksia päälle. Etuvalo oli unohtunut jossakin vaiheessa päälle ja akut olivat tyhjät, onneksi oli vara-akkuja ladattuna. Tämä hotelli löytyi muutama kilometri ennen keskustaa, vaatimaton, mutta en nirsoillut.
Matkaa taisi kertyä noin 120 km, nousuja oli yhteensä 1745m ja se näkyi energiankulutuksessa. Vaikka oli jo toinen lepopäivän jälkeinen päivä, sykemittarin laskema kalorimäärä oli 4800 kcal, joka on minulle aika paljon. Eilen oli vajaa 4500 kcal. Pitää huomenna ottaa vähän keveämmin. Kohelsin Milasissa ja kaaduin liikenneympyrässä. Ylpeyteni lisäksi sain pienen ruhjeen lonkkaan, kämmeneen ja kyynärpäähän sekä hiha repesi. Alkaa olla tuo minun pusero ihan niin kuin pitääkin, käytetyn näköinen. Minä tiedän sen, että tuon pyörän kanssa liikkuessa ei passaisi nukahtaa hetkeksikään, koitan taas muistaa sen.
Muuten matka oli edelleen oikein mukava. Alkumatkasta tie kulki ison järven reunalla, sitten laaksossa jälleen oliivi- ja hedelmäpuiden välissä. Milasin jälkeen kaunista vuoristomaisemaa. Yatagan:issa oli iso marmorilouhos, josta rekkaralli ajoi marmorilohkoja lukuisiin tien varressa oleviin hiomoihin, joista marmorin sahauksen ääni kuului tielle asti ja pinottuja valmiita laattoja oli kentät täynnä. Olen saanut Turkissa tervehdyksiä enemmän kuin missään muussa maassa. Niitä tulee kaikilta, autoilijoilta, peltotyöntekijöiltä, ohikulkijoilta, koululaisilta,,,, kaikilta. Minuun on suhtauduttu hyvin ystävällisesti. Lisäksi täällä on vähemmän kuiria kuin Kreikassa, varsinkin irtokoiria. Nyt kuitenkin on niin nälkä, että pitää lähteä syömään.
Olipa tulinen ruoka. Sitä vihreää ja tulista on joka paikassa ruuassa, leivissä, joita olen ostanut, nyt oli sekä salaatissa, että pääruuassa. Minun pitää jatkaa syömistä, kun pääsen kämpille. Jogurtin suhteen on vähän heikkoa. Ensimmäinen ostokseni oli kirnupiimän tapaista. Kaksi seuraavaa olivat maustamattomia, minun makuuni kovin happamia. Syötäviä olen löytänyt vain isompien markettien hyllystä. Nyt minulla on lasten vanukasta kuusi purkkia. Siihen leipää ja suklaata päälle. Eilen kun palasin harharetkiltä, ajelin yhden pienen mäen päällä olevan kylän läpi. Siellä oli kylän emännillä leivän paisto meneillään, uunit tien varressa, ainakin kymmenen emäntää paistamassa leipiä. Ostin yhden ja mutustelin matkalla pois. Kaikki hyvin !