perjantai 11. kesäkuuta 2010

Lepopäivä Palaussa


Ajelin rauhallisen matkan Korsikan eteläpään pikkukaupunkiin, Bonifacio:oon. Pikkulauttoja meni useita päivässä, seuraava lähti 15.30. Ehdin syödä jotakin ja odotella tuulisessa satamassa. Paikka on hyvin kaunis. Osa kaupunkia on linnoitettu luonnon muodostaman äkkijyrkän kallion päälle. Nousin vähän matkaa tietä, itse kaupungissa en käynyt.

matkalippu maksoi 8 euroa, pyärä 2 euroa ja vero 8 euroa !. Nikottelin vähän veroa, sen osuus palveluista on ollut yleensä pieni. Hinnat ilmoitetaan usein ilman veroa. Itse matka kesti noin tunnin. Olin vähän ennen 17 jälleel liikkeellä. Kyltti tien vieressä luetteli etäisyyksiä eri paikkoihin, pisin matka oli 365 km, ajattelin että saaren toiseen päähän.

Tulin Paluhun, pikkukaupunkiin ennen 19.00 ja katselin hotellin mahdollisimman vähillä tähdillä. Sain tingattua hintaa vähän ja päätin jäädä kahdeksi yöksi ja pitää lepopäivän. Olen polkenut 7 päivää yhteen kyytiin ja järki sanoi, että lepo tekisi hyvää, vaikka ei haluttaisikaan pysähtyä.

Tänään olen viettänyt tavanomaista lepopäivää, venytellyt, vähän kävellyt kaupungilla, olut 3 tuntia rannalla pitkästä aikaa ja otin tuossa tunnin päiväynetkin. Yritin rannalta tullessa löytää postimerkkejä, täällä on taas sellainen systeemi että ne pitää ostaa postista tai tupakkakaupasta. Posti oli kiinni ja niin lähes kaikki muutkin paikat. Siesta on lähes kaikenkattava täällä.

Ostin aamulla kirjakaupasta uuden kartan, edellinen on koko Italian kartta. Sen kanssa voin aamulla taas alkaa suunnistamaan kohti saaren toista päätä. Nyt minusta vaikutti, että menen ainakin kerran saaren poikki, joten nousujakin ehkä tulee. Täällä ei ehkä ole niin korkeita vuoria kuin Korsikassa, siellä näkyi lumihuippuisia, yli 2 km:n korkuisia vuoria..

Lämmintä alkaa olla, mietinkin tuossa että aikaistaisin liikkeellelähtöäni. Ongelmana tahtoo olla vain aamupalan saanti, tässäkin majapaikassa vasta 8:lta. Taidan pakata pyörän valmiiksi ja syödä aamupalan matkatamineissa, niinkuin ujsein muulloinkin.

Jouduin ostamaan aurinkorasvaa lisää. Edellinen (samanlainen) maksoi 5 euroa, tästä, vaikka haeskelin, jouduin maksamaan 15 euroa. Veden hinta on mielenkiintoinen. Jossakin paikassa olen maksanut 0,5 l:sta 2,5 eur. Ehkä keskiverto on siinä n. 0,8 eur/1,5 l. Korsikassa sain 36 sentillä 1,5 l. Hinnat yleisesti ottaen ehkä hieman laski Italiaan tullessa, mutta en vedävielä kovin piitkälle meneviä johtopäätöksiä.

1 kommentti:

  1. Hei täältä kotisuomesta!
    Joko kuume on hellittänyt? Katselin tuota reittiäsi kartasta ja pohdin, että onko tarkoituksesi mennä Sardiniasta Sisiliaan. Näyttää olevan aika pitkä lauttamatka. Reittisi on varmaan aika mahtava, olisin kyllä halunnut olla mukana, mutta en pyörällä. Plogiasi seuratessa saa aika hyvän kuvan matkasi vaiheista ja pysyy koko ajan kartalla siis mukana. Kuumuus alkaa varmaankin pian vaikeuttamaan matkaasi, muista juoda tarpeeksi ja sivellä aurinkorasvaa pintaan.
    Joko alan varailemaan Rooman matkaa?
    Hyvää jatkoa matkallesi!
    t. Taimi

    VastaaPoista