keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Zolensaara


Matka Monte Carlosta jatkui aika pian Italian puolelle, kaiketi se n sitä Italian Rivieeraa. Talot näyttivät ainakin aluksi köyhemmiltä, ihmiset ystävällisemmiltä, hintataso halvemmalta ja ranta mukavammalta. Minulta meni illalla kellosta hihnasta sellainen tappi ja pysähdyin kelloliikkeen kohdalle. Pääsin kahden sähkölukolla suljetun oven kautta sisään, sain korjauksen ilmaiseksi jativotuksen, Arlivedertsi!

Ajoin aika rauhallisesti, nuha ja päänsärky oli kova ja muistin valmentajani varoituksen sydänlihastulehduksesta. Matkaa kertyi vain reilut 80 km ja majoituin hotelliin, joka päivällisellä vaikutti vanhainkodilta. Ruoka oli hyvää, en kyllä tiedä mitä.

Seuraavana aamuna jatkoin kohti Savoniaa. Muistelin, että sieltä lähtisi lautta Korsikkaan. Minulla on löysä suunnitelma Roomasta, ja jos menen eteläitaliaan saaria pitkin, ei tarvitse ajella Italiaa edestakaisin. savoniaan matkalla oli paljon tunneleita, pyöräteilläkin puolikymmentä, pisin puoli kilometriä. Autotien pisin oli lähes 1,5 km. Ajoin Savoniaan edeleen flunssaisena js siellää lauttasatamaan. Kuulin, että Korsikan lautta lähtee 7 km siihen suuntaan, jsta olin tullut. Palasin rantaa takaisin. Itse asiassa jos olisin siinä kohta ajanut rantaa, en olisi voinut välttyä näkemästä lauttasatamaa. Oltin liput itselleni, pyörälle ja hytin, joka korvasi hotellin. Lautta lähti klo 9:00 ja oli perillä Korsikassa 7:30 tänä aamuna. Tosi rauhallinen yö, käytävästä ei kuulunut koko yönä mitään kolinaa. Ei vastannut todellakaan vanhoja muistikuvia lauttamatkoista.

Tänään olen ajanut Bastasta n. 110 km saaren toista päätä kohti helppoa rantareittiä, joka sekin flunssaisena on tuntunut hieman rasittavalta. Niin, tämä paikka on Zolentsaara, olen kuullut sen jossakin laulussa, tosin silloin ilmeisesti naisen nimenä. Pieni paikka rannalla ja imeskelin juuri jotain piikkistä pientäkalaa. Kun syö paljon leipää, eiköhän sitä jaksa. Täällä on useimmissa paikoissa sellainen tapa, että tuovat aina lisää leipää, kun kulho tyhjenee. Olen tuotattanut joskus kolmekin kertaa.

Jospa tuo flunssa alkaisi pikkuhiljaa mennä ohi. Minulla on vain reilut 60 km saaren toiseen päähän, jos olen aamulla hengissä, voinen humen illalla ehkä olla Sardiinian puolella, siis taas Italiassa, Korsikkahan kuuluu Ranskaan.

Laitoin tuon kaktuksen kuvan, kun niitä on ollut kukassa. Tämä ei kykkä ole parhaasta päästä, mutta kun aina ajoin ohi ja ajattelin että oten seuraavasta. Näitä lattanoita on punakukkaisiakin.

1 kommentti:

  1. Moi!

    Kylläpäs on nyt vaikeeta kommentointi, tuleekohan tämä nyt kaks kertaa?

    Siis mukavalta vaikuttaa tuo sinun reitti pyöräillä (hieman kateellinen!:)

    Otappas varovasti tuon sinun flunssan kanssa, ettei tule mitään jälkitauteja!

    Meinaatko pysähtyä Roomassa pidempäänkin? Jos meinaat, muutamia vinkkejä: Kannattaa käydä Vatikaanissa (Pietarin kirkossa), ja Colosseumilla ja sitten niillä vanhan Rooman raunioilla Colosseumin vieressä (näkemisen arvoiset). Espanjalaisilla portailla voisi myös käydä, siinä istuskelee yleensä paljon ihmisiä kesällä.. Suihkulähteitä (mm.Trevi) on paljon ja kaikenlaisia hienoja kirkkoja ja patsaita. Vatikaanin museoon on ihan järkyttävät jonot, saa jonottaa tuntitolkulla. Metrolla pääsee hyvin liikkumaan kuuluisiimpiin nähtävyyksiin, pyörällä siellä voi olla hieman hankala, kun siellä on semmoiset mukulakivikadut. Paljon ihmiset liikuskelevat kävellen.

    Njoo, olen lomalla, yritän seurailla etenemistäsi parhaani mukaan :D

    VastaaPoista