keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Eteläitaliaa sateessa ja paisteessa



Olen ajellut pari päivää suhteellisen reippaita päivämatkoja, eilen 130 km ja tänäänkin 115 km. Kun tuossa rannikolla on nousuja, niin että niitä on kertynyt päivässä n. 900 m, matka tuntuu vähän reisissä. Olikin tarkoitus, että pitäisin huomenna lepopäivän, mutta Tämä Policastro:n kylä ei oikein houkuta, niin koitan jaksaa vielä yhden päivän. Tie kyllä kääntyy sisämaahan reilun 100 km:n matkalta, ja saattaa tulla raskas päivä.

Eilen oli aamupäivästä sateista ja tänäänkin on ollut enimmäkseen pilvistä. Mikään rantailma ei oikein ole ollut kumpanakaan päivänä.

Hotellien hintataso on laskenut selvästi ja paikat näyttää aika hiljaisilta. Tuossa välillä oli kyllä vähän sellaista loma-alueen tuntua, mutta väkeä on ollut vähän.

Laitan tuohon oheen pari kuvaa. Toinen on oliivipuusta. Täällä on ollut mielestäni poikkeuksellisen suuria oliivipuita verrattuna aikaisemmin näkemiini.

Toinen kuva on etelämaalaisesta ilmiöstä. Tämä ilmiö on ollut Ranskassa, Portugalissa, Espanjassa ja nyt Italiassa. Tien reunat ovat toisinaan jatkuvasti betoniroiskeitten peitossa. Siinä on pirullista ajaa polkupyörällä. En osaa selittää ilmiötä muuten kuin että betoniautut putsaavat säiliötään paluumatkalla laskemalla loppuroiskeet tienreunaan ! Tätä on Suomalaisen vaikea käsittää. Olenkin usein kuullut moitittavan, että Suomi on turhaan EU:n mallioppilas, eikä "suurpiirteisempi" kuten välimerenmaat ! Minusta tuntuu, että tuo "suurpiirteisyys" tarkoittaa heikompaa moraalia, joka tuo mukanaan monia ilmiöitä, joita me Suomalaiset emme ehkä haluaisi kotimaahamme. Tienvarret ovat väliin kuin ajaisi kaatopaikalla, haju mukaan lukien, veronkierto on yllättävän yleinen harrastus .....

Niinkuin sanoin, emme ehkä haluaisi kuitenkaan sitä suurpiirteisyyttä kaikkine lieveilmiöineen Suomeen.

Minulla tuli koti-ikävä, Taimi varasi lentolipun Suomeen 29 päiväksi. Jospa saisin pyörän mukaan, se olisi kunnon huollon tarpeessa.

2 kommenttia:

  1. Moimoi!

    Onpas tosiaan huonon näköisiä nuo tien reunat, varmasti ryttyyttää kun ajelee. Lueskelin tuota sinun aiempaa rosvojuttua niistä pyörän etulaukuista, ja ajattelin että olipas hyvä kun ei mennyt koko pyörä!

    Et taida olla oikein turistialueilla, jos siellä hiljaista on.. sadekin saattaa olla ihan kiva välillä, niin ei ehkä ole niin kuuma? Täällä ei tosin ole kuumuudesta tietoakaan, normaali Suomen kesä.

    Tarkoitat varmaan että olet tulossa 29. päivä? Eikä siis että viivyt 29 päivää... luin pari kertaa tuon lauseen ennenkuin tajusin :)Siihenhän ei olekaan pitkä aika.

    Nähdään sitten varmaan piakkoin, jos innostut olemaan vaikka pitempäänkin täällä Suomessa :D

    Terveiset meiltä kaikilta!

    VastaaPoista
  2. Hei!
    Luin pitkästä aikaa tätä sinun blogiasi ja huomasin minäkin, että olet tulossa Suomeen. Sama kysymys kuin edellä: viivytkö pitempään? Olisi hyvä tarkastaa, että veli on ehjä. Ajele varoen. Olen muuten ennenkin yrittänyt kommentoida saa nähdä onnistuuko nyt...

    VastaaPoista