16.4.2012 On The Road Again

16.4.2012 On The Road Again
Heräsin ihmisten aikaan ilman herätystä. Minulla ei ollut kiire, vaikka kamat olivat osittain levällään. Olinhan päättänyt ajaa ensimmäisenä päivänä vain lyhyen matkan, pikemminkin totuttelua pyörään täydessä lastissa ja muutenkin. Aamupalan jälkeen pakkasin laukkuni, vaihdoin taas kertaalleen takakumin ja lastasin pyörän. Respan kanssa oli vähän sählinkiä. Minulta oli vaadittu aika poikkeuksellisesti kesken majoituksen kahden päivän yöpumisestä maksu, nyt maksoin kolmesta päivästä ja oli aivan kuin respa ei olisi muistanut saaneensa jo kahden päivän maksua. Kuittiahan täällä ei ole tapana antaa. Kyllä hän sitten vastahakoisesti tyytyi maksamaani kolmeen päivään.

Aamupalalla en edes ottanut kahvia, ajelin ensimmäiseksi Cafe Mai:hin. Taas hyvät pullakahvit hyvän matkan toivotusten kera. Kiitoksia vielä kerran sinne isännälle. Käydään vastakin, jos matka Alaniaan suuntautuu. Päivässä ei ole sen ihmeellisempää kerrottavaa kuin rauhallista ajelua rantatietä Gazipasa:aan. Tällä alueella on paljon banaanin viljelyä. Olen banaanikasveja (taitaa olla heinä) nähnyt useita kertoja eri rantalomareissuilla. Nyt pyöräreissuilla niistäkin on kertynyt enemmän ihmeteltävää. Marraskuussa sato oli juuri kypsynyt ja sitä kaupattiin paljon myös tien varsilla. Ihmettelin silloin, miksi osa banaanitertuista oli pantu paperisäkkeihin, jonka päälle oli vedetty muovi. Nyt luulen ymmärtäneeni asian. Pussittamisella viivästytetään tertun kypsymistä, niitä banaaneja oli vähiinsä vieläkin kaupan ja jonkin verran terttuja oli pusseissa. Pääasiassa viime kesän banaanikasvin varret olivat katkaistu keskeltä ja viereen oli istutettu uusi yksivuotias kasvi. Myös aivan neitseellisille pelloille niitä istuteltiin ja kaivureilla tekivät uusia banaaniviljelmiä.

Se banaaneista. Kierteli Gazipasa:ssa hetken ja otin sitten rantaan vievästä vaatimattomasta pensionaatista ison huoneen 40:llä liiralla. Ruokaa en taida tästä saada, pitänee tehdä pieni kävelylenkki tässä illan päälle purtavan perään. Huomenna ajelen uskoakseni hieman pidemmän matkan. Valmentajani Juha Rankinen, joka on opastanut kunnottoman miehen kunnon kohennusta ja myös erityisesti sitä, että paikat kestävät, antoi tiukat ohjeet alkupäiville. Malttia matkan pituuden suhteen ja lepopäiviä pitäisi pitää aina kuuden ajopäivän jälkeen. Viime syksynä tuo lepopäiväväli meinasi vähän lipsua. Ajattelen, että tuo paikkojen kestäminen on erittäin oleellinen asia, mikäli meinaan pyörän ajamalla Suomeen viedä, niin on syytä kuunnella itsenä viisaamman opastusta. Niinpä katselin ensimmäistä tavoitettani, Sivas:in kaupunkia sisämaassa, ja arvioin matka-aikaa sinne. Matka oli Gmapin mukaan arvioitua reittiä vähän alle 1000 km ja heitin itselleni arvion, että olisin siellä 28.4.2012. Aikaisemmilla reissuilla on aina mennyt muutama päivä, ennen kuin olen päässyt henkisesti ajorytmiin. Toivon, että niin käy nytkin. Jos joku ihmettelee, miksi ajan niin pitkiä matkoja, minulla on siihen ainakin itselleni kelpaava selitys. Koin jonkinlaisen loppuun palamisen työssäni, työuupumus, mikä lienee. En sen syvyyttä oikein tajunnut ennen kuin vähitellen lopetettuani työt. Jäljelle jäi levottomuus ja ahdistus, johon pitkät pyörälenkit ovat olleet lähes ainoa lääke. Lenkkien pituudesta voi ken haluaa arvioida ongelman suuruutta.

Valokuva on Alanya:n satamasta, Cafe Mai:n edestä kahvilaisännän minusta ottama kuva. Vaatteet eivät ole vielä ehtineet kovin paskottua.