5.5.2012 Kars

Tulikin kova päivä, vaikka en sitä vielä aamulla uskonut. Päinvastoin, ajattelin siinä alkumatkasta, että on veto jotenkin pois. Aamulla oli vielä muutama tippa vettä ilmassa, mutta sitten ilma selkeni ja alkumatka sujui ihan hyvässä säässä. Tuzluca:ssa (josta kuva luolista) satoi hieman, mutta kuuro jäi lyhytaikaiseksi. Tuzluca:n jälkeen käytiin jokilaaksossa aika jossa joen toisella puolella on Armenia ja kummallakin puolen näkyi vartiotorneja. Pysähduin syömään banaanin tien viereen ohitettuani rakennusrykelmän, jossa näkyi sotilaita. Siinä syödessäni ilmaantui kaksi aseistettua sotilasta viereeni ja viittoili kovasti lähtemään mukaan. Minä nöytin, että ei tässä nyt jouda, kun on Karssiin matka. Niinpä siihen tarpoi ilmeisesti näiden esimies, myöskin aseistettu ja jos oikein ymmärsin, tetähän ne olisivat tarjonneet. Kyseli se minulta pasporttiakin, sanoin että olen sen Antaliassa näyttänyt enkä alkanut kaivamaan repusta. Pääsinhän siitä jatkamaan matkaa, joten ei ne saaneet kolme aseistettua miestäkään minua vasten tahtoani teelle! Söin hetkeä myöhemmin tienposkessa, hyvä että söin, et tullut ruokapaikkoja enää vastaan. Tie alkoi nousta ja sitä nousua sitten jatkui. Ukkospilvet olivat kierrelleet vähän joka puolella ja kahden aikaan jouduinkin sellaiseen myräkkään, että yksittäisiä jyrinöitä ei enää erottanut. Tällä alueella ai ole mitään puita ja hieman mietitytti, että iskeekö se salama yksinäiseen pyöräilijään. Välillä tuli rakeita. Toisin paikoin maa oli vakleana ja tiellä 5 cm rakeita. Purot tulvivat mutavelliä, yhdessä paikassa tien yli virtasi osa puron vettä ja joku mersu oli ilmeisesti joutunut vesiliirtoon ja siitä ojaan. Sade ei lakannut kokonaan koko loppupäivänä. Jossakin vaiheessa tuli räntää ja olma oli melko kylmä. Aloin olla jo aika väsynyt ja kuvittelin löytäväni hotellin Digor:ista. Ei siellä mitään hotellia näkynyt, kylän keskusta jäi kyllä hieman sivuun, mutta oli niin alhaalla, jyrkän tien takana, että en viitsinyt lähteä katsomaan. Ajattelin, että majoitun tiepuoleen, jos vain löydän rauhallisen paikan. Eipä löytynyt, siellä näkyi niitä paimentajia ja ne useimmiten hylkäsivät laumansa ja lähtivät keppiensä kanssa juoksemaan minua kohti kun näkivät. Tämä aggressiivinen kerjääminen on saanut minut varovaiseksi ja niinpä tihensin aina polkemista, kun perääni lähdettiin. Odottelin aina, että milloin tie kääntyy alaspäin, mutta se vain nousi. Pimeä tuli sateisessa säässä 19:30 paikkeilla, kaivoin valot ja jatkoin matkaa. Tie oli kaiken lisäksi kuoppaisin koko matkalla. Haistoin leirinuotioiden savun ja yhdessä paikkaa säikähdin kummajaisia, jotka paljastuivat hevosiksi maantiellä. Täällä ei ole kerta kaikkiaan mitään aitoja missään, elukat juossevat vapaana tai paimennettuna. Viimein tuli korkein kohta, 2286 ja sitten viimeiset 15 km lasketeltiin alaspäin ja paleltiin. Jossakin paikkaa oli tosi paljon lunta ja yksi väli oli niin paksu sumu, että piti tiputtaa vauhti alle 10 km. Tultiin lopulta Kars:iin, kello oli 21:30. Matkaa oli kertynyt 140 km, nousua 1960 m ja sykemittarin mukaan energiaa matkan aikana kului 6800 kcal, mikä on korkein määrä, minkä olen koskaan mitannut. Osan matkaa puhalsi vielä vastatuuli, mikä varmaan vaikutti osansa. Majoituin ensimmäiseen hotelliin, lämmin suihku ja vaatehuoltoa. Ruokaa sain eteeni 23:30 ja iltajumppa jäi tekemättä.