perjantai 23. syyskuuta 2011

22.9.2011, Pirovac, Kroatia


22.9.2011, Pirovac, Kroatia

Kaunis päivä kauniilla rannikolla. Tukevahko hengettäreni tarjoili vaatimattoman aamupalan ja minä lähdin matkaan aamuiseen ilmaan, jossa tällä kertaa ei tarvittu pitkähihaista päälle. Tänään ei tuulikaan vaivannut, lämpöä oli päivällä varmaan reilut 25, suomalaiselle hyvinkin rantailma. Rannalla ei tosin kovin paljon auringonottajia näkynyt. Tämänpäiväinen reitti oli kaikin puoli helppo. Kokonaisnousua noin 125 km:n matkalla vain reilut 700 m. Selvisinkin tähä yöpaikkaan jo klo 16:00 aikaan. Otin tällä kertaa hotellihuoneen, ajattelin, että hoitelen pyykinpesua. Näyttää, että taisteluni pyöräilyasun likaantumista vastaan on pikkuhiljaa kääntymässä tappiokseni.
Kävin syömässä hieman ennen Zadaria, rannikolla olevaa hieman suurempaa kaupunkia. Ateria maksoi euroissa hieman reilun kympin. Sekasalaatti, aika pieni, kokis, pieni vesipullo, kananrintafilettä 2 kpl ranskanperunoilla + maitokahvi. Kahvi tiepuolessa on siinä hieman yli euron. Zadarissa tein pienen kaupunkikierroksen, tosiaankin pienen, vain noin 20 min. Tänäänkin matkalle sattui useita turistikohteita ja näitä apartamentoja, kirjoittelevat ne milloin mitenkin, on lähes joka toinen talo, toisin paikoin melkein joka talo.
Minusta näyttää, että Split:iin on noin 100 km matkaa, joten se pitäisi olla huomenna ravoitettavissa. Kun ei ole paperikarttaa kaikista näistä balkkanin maista, hieman hankala suunnitella reittiä. Tällä hetkellä on sellainen ajatus, että ajan Mostariin, mihin sieltä, on vielä arvoitus. Neljäs pyöräilyviikko on käynnissä, kokonaiskilometrimäärä tällä reissulla on jo ylittänyt paro päivää sitten 2000 km, mitään erityisiä ongelmia ei toistaiseksi ole ilmaantunut. Tukka toisin kasvaa, pitäisi käydä parturissa, olisi helpompi tuola kypärän alla, jos olisi lyhyempi.

Laitoin kuvaksi tyypillisen kaiderakenteen teiltä Kroatiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti