14.9.2011 Lepopäivä Spittal an der Drau:ssa, Itävallassa

14.9.2011 Lepopäivä Spittal an der Drau:ssa, Itävallassa
Kartan lataus navigaattoriin meinasi aiheuttaa harmaita hiuksia, sitten havaitsin, että ne ovat jo melko harmaat. Yritin taas ladata koko euroopan karttaa, mutta ei se onnistubut. Verkko on hidas ja laskin kyllä, että se pitäisi yön aikana mennä läpi, mutta lataus loppui melkein heti. Euroopan kartan koko on noin 2,4Gt. Seuraavaksi ostin itäeuroopan kartan (euroopan kartta oli ostettuna, en vain saa sitä ladattua) ja aloin värkätä sen kanssa. Sama juttu, jataus loppui aina kesken. Tein sellaisen havainnon ennen nukahtamista, että lataus loppui siinä vaiheesa, kun kone siirtyi virransäästötilaan. Niinpä ennen aamupalaa kokeilin ottaa virransäästöt kaikki pois päältä, ja niin kävi, että lataus onnistui.

Lähdin aamupalan jälkeen ostosretkelle, pesuainetta vaatteille, liimaa laukuille, urheilujuomaa, postikortteja ja merkkejä (taas kummatkin eri paikasta), kartta. Löysin kaikkia. Kun kävelin kartan kanssa puiston läpi takaisin hotelille päin, tapasin pariskunnan pitkän matkan pyöräilyvarusteiden kanssa. Tämä vaatii hieman tarkkasilmäisyyttä, täällä on päivämatkalaisilakin paljon kahta takalaukkua ja ohjaintankolaukku. Ilokseni he puhuivat hyvää englantia, mies itse asiassa selvästi parempaa kuin minun solkkaukseni. Varsinainen aiheeni minulla oli, että miten tai paremminkin mistä siirtyä Slovenian puolelle. Kuinkas ollakaan, he olivat tulossa juuri Sloveniasta, Mariborin kaupungista. Olin ajatellut yritää aikaisemmin rajan yli, mutta haastateltuani heitä, päätinkin pytkiä seuraamaan heidän esimerkkiään.
Pyöräilijäpari oli varsinainen pitkänmatkalainen seurue. Olivat ehkä siinä 40-paikkeilla, kiertäneet Australian 11 kuukaudessa ja lentäneet sieltä euroopan puolelle ja jatkiuvat vielä täällä ennen kotiin Sveitsiin ajamista. Olivat kuulemma myyneet ennen reissuaan asuntonsa ja varastoineet huonekalut miehen äidin kotiin. Aikoivat palata töihin, mutta uusi reissu oli jo suunnitteilla.
Muuten päivä on kulunut niin kuin lepopäivät yleensä, pitkästyttävästi. Pyykinpesua, venyttelyä, päivätorkut, pyörälaukun liimausta, kolme postikorttia; kotiin, lapsenlapselle Melissalle ja kaverilleni Juholle. Katselin vielä kartalta reittisuunnitelmia, kovin pitkälle en jaksa suunnitella. Samoin aioin vilkaista säätä, vaikka ei se kyllä paljon mihinkään vaikuta. Mahdollinen huono sää tietää tietenkin vaatesulkeisia, mutta enhän minä sille mitään voi, paitsi opetella hyväksymään asiat, joille en voi mitään. Olkapää ja niska kaipaisi kyllä hierojaa, ne ovatkin oikeastaan ainoat paikat, jotka ovat kipeänä, mutta kun ne ovat lähes aina, niin ei tule niin noteerattua. En kuitenkaan ole hierojaa alkanut etsimään.