tiistai 11. lokakuuta 2011

10.10.2011 Struga, Makedonia


10.10.2011 Struga, Makedonia
Levoton yö, uudestaan varmaankin mäenlaskun palelemisesta yltynyt nuha, tosi voimakas tuuli, joka tuntui puhaltavan huoneeseen asti. aamutoimiin kuului tällä kertaa tavallista pidempi WC:n käyttö, maha oli sekaisin ilmeisesti eilisen pikaruoan takia. Olen kyllä erehtynyt muutaman kerran kylmään kahviinkin, se johtuu siitä, että sain jonkun kerran aika hyvää lämmintä nescafeeta. Toisinaan ne taas tuo sen kylmänä, jäiden kanssa. Sähkökatkot ovat aika yleisiä näissä maissa, kävin tänäänkin kahvilla kylässä, joka oli sähköttä. Hieman alakuloista oloani täydensi herbes huulessa, toinen huuli on alkanut parantumaan auringonpolttamasta rakosta. Sekin o0n asia, jonka tiedän vanhastaa, mutta sitä on tosi vaikea välttää, vaikka kuinka yrittää käyttää huulirasvoja.
Joka tapauksessa vääntäydyin viileään säähän aamupalan jälkeen. Kun muistin, että asiat voisivat olla todella paljon huonommin, vaikka krapulan muodossa, oli helpottui huomattavasti. Käänsin ennen lähtöä pyörän nurinpäin ja vaihdoin etujarruun toisen palan pahvilla paksuntaneeseen palaan ja puhdistelin sekä rasvailin vähän ketjua. Lähdin matkaan, tuuli oli edelleen tosi kova, jouduin tasaisella käyttämään lähes pienintä vaihetta. Meno oli vähän nihkeää ja ajattein ottaa rauhallisesti. Edellisenä päivänä tuuli oli keskipäivää kohti vähän laantunut ja odotin niin käyvän nytkin. Yöpaikkani oli ollut kelloni mukaan n.170m:ssä ja tie noudatteli aluksi jokivartta. Huonoon karttaani oli merkitty jyrkkä nousu alkumatkalle ja odottelin sitä turhaan. Matka jatkui lähelle Makedonian rajaa jokivartta nousten sitä mukaa kuin jokikin.
Kävin välillä syömässä. Ainoana asiakkaana jälleen tienvarsiravintolassa, joita muuten oli tuon tuostakin, (samoin majapaikkoja) kävin keittiössä näyttämässä kattilasta, mitä syön, kun ei siitä muuten tullut tolkkua. Saavuin viimeiseen kylään ennen Makedoniaa siinä puoli kahden maissa, olin noussut noin 450 m:iin. Tänään jotkin pojankossit kävivät vähän liian tuttavallisiksi, roikkuen pyörässä ja läimäytellen tervehdyksiä hieman turhan rajusti. Oltiin varmaankin jo niin kaukana sivistyksestä. Lisäsin kylässä vaatetta, ilma kylmeni entisestään. Aamulla katselin, että useilla korkeimmilla huipuilla oli lunta. Lähdin nousemaan edessä olevaa mäkeä, arvelin, että kyllä se 800 m:iin nousee. Olin taas väärässä, nousi 1050 m:iin. Laella oli raja-asemat, tällä kertaa erilliset. Raja-asema jälkeen lisäsin vaatetta, nyt laitoin housutkin. Yläpäässä oli melkein kaikki, mitä löytyi. Arvelin tämän järven, jonka rannalla olen, olevan 800 m:ssä, se oli hieman alempana kelloni mukaan, lähellä 700 m:ä, joten alas tultiin noin 350 m. Nyt en paleltunut juurikaan.
Hotelliksi otin heti ”Royal Hotel”:n, neljän tähden hotelli, 25E aamupalalla. Kylää en juuri katsellut, jätän sen aamuun, kun jatkan matkaa. Voi olla, että suuntaan takaisin Albanian puolelle kunhan olen kiertänyt tämän järven. Täytyy tässä vielä illalla suunnitella ja jos pääsen nettiin, katsella sääennustuksia. Minua ei kovin huvittaisi ajaa yli kilometrin korkeuksissa näillä keleillä. Tuossa vaihtoehtoreitillä on ainakin yksi 1200 m:n ylitys ja yksi 1400 m:n ylitys. Aika näyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti