sunnuntai 16. lokakuuta 2011

16.10.2011 Paleros, Kreikka


16.10.2011 Paleros, Kreikka
Lähdin matkaan lepopäivän jälkeisellä innolla aamupalan jälkeen. Sää oli tuulinen koko pöivän, tuuli lähes pohjoisesta, eli pääosan matkaa selän takana. Tie tosin teki sen verran mutkia, että jokin vastatuulitaivalkin päivään sopi. Aamupäivän taivas oli pilvessä, mutta osan iltapäivää aurinkokin näyttäytyi. Matka kävi varsinkin aamupäivällä vauhdikkaasti, tuuli selän takana ja vielä alamäkeä, rannikolle laskua kertyi noin 500 m. (kylä sitä nousuakin open kertyi se sama, vähän yli 500 m). Olin etukäteen ajatellut, josko selviäisin päivän aikana Preveza:aan, mutta matka taittui sen verran nopeasti, että ehdin hyvän matkaa ylikin.
Preveza:n kohdalla on jonkinlainen sisämeri, aika iso. Kiertämiseen menee varmaan noin 150 km. Minä vähän ihmettelin PreveZa:aa lähestyessä, kun tiepuolessa oli liikennemerkeissä tunnelin kuva. Jatkoin kuitenkin matkaa ja oletin, että siellä olisi jokin silta, josta pääsisi sisämereen johtavan salmen yli. Kun tulin Preveza:aan, kiertelin useampaan kertaan, mutta aina päädyin tunneliin johtavalle tielle. Viimein päätin, että ei kai sitten ole muuta reittiä lahden yli, kuin tunneli ja ajoin sinne. Päästyäni tunnelin alkuun alkoi kuulua kaiuttimista kova mökä (ääni kaikuu tunnelissa niin, että siitä on vaikea saada selvää) ja hetken päästä tunnistin sen verran tekstiä, että minua pyydettiin palaamaan takaisin ulos ja odottamaan. Pysähdyin ja palasin takaisin, lykkäsin pyörän penkan yli viereiselle tielle ja jäin ihmettelemään. Hetken päästä paikalle ilmestyi tunneliyhtiön paku ja käsimerkeistä päättelin, että nostetaan pyörä pakun lavalle. Saimme sen sinne jotenkin ängettyä ja minä kiipesin perässä pitämään pyörää pystyssä. Isäntä lähti kurvaamaan hiton kyytiä tunneliin, sain olla tomerana, että pysyimme pyörän kanssa lavalla. Niin salmi alittui, pääsinpä vielä vastarannan maksupaikankin ilmaiseksi ohi. Hyvä juttu näin, sisämeren kiertämiseen olisi mennyt kokonainen päivä.
Jatkoin matkaa vielä lähes kolme tuntia nyt osin vähän hitaammin johtuen tien suunnan muuttumisesta osassa matkaa. Tässä kylässä on kaksi hotellia, toinen oli kiinni, tämä toinen, aika hieno lomahotelli, oli onneksi auki. Lienenköhän taasen ainoa asiakas. Mukava päivä ajella, ei satanut ja lämpötilankin kanssa pärjäsi. Tiet edelleen hyviä ajella, liikenne aika hiljaista johtuneeko sunnuntaista vai mikä lienee. Minulle sopii kuitenkin hyvin. Matkaa päivälle kertyi 147 km myötätuulen siivittämänä.

Kuva on huoneeni terassilta otettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti