maanantai 17. lokakuuta 2011

17.10.2011 Mesologi, Kreikka


17.10.2011 Mesologi, Kreikka

Aurinkoinen, tuulinen, melko kylmä päivä. Mikäli muistan oikein 7 vuorokauden sääennustuksen, tämä oli kaikkein kylmin päivä, sitten alkaisi hitaasti lämpenemään ja tuuli myös vähenisi. Aamulla ensin melkein kaikki ryysyt niskaan ja sitten pikku hiljaa päivän mittaan vähemmäksi. Takkia ei toki tarvinnut koko päivänä ajatellakaan pois. Matka jatkui mutkitellen rantatietä etelää kohti. Onneksi tuuli ei ollut vastainen, vaan sen pääsuunta oli edelleen jostain koilisesta tai idästä. Ts sivutuuli, toisinaan sivumyötäinen ja toisinaan sivuvastainen, lyhyitä pätkiä aivan vastainen. Yhdessä kohtaa, jossa oli jyrkkä ylämäki aamupäivän aikana, ja sattui samaan aikaan kova vastatuuli, tuntui hetken, että voimt loppuvat kesken. Onneksi pätkä oli lyhyt.
Kävin Astakos:issa syömässä, tällä välillä oikeataan ainoa paikka, joka muistutti jonkinlaista turistipaikkaa. Muutoin ranta oli rauhallista, enimmäkseen vuohien ja lampaiden valtakuntaa. Katsoinkin jossakin paikassa, että vuohikatos ja haka oli kohtalaisen hyvässä uimarannan paikassa. Matkalla oli kaikenkaikkeaan vähän asutusta, karua seutua, jonkin verran oliivipuita ja jossakin muita hedelmäpuutarhoja. Loppumatka Mesalogia lähestyttäessä muuttui hyvin alavaksi, tasaiseksi kanavoiden halkomaksi alueeksi ja merisuolan kuivatusaltaiksi. Mantereen puolella kyllä vuoria oli koko matkalla ja alavalla alueella kun näkyi paremmin kauas, myös lumihuippuisia vuoria näkyi koko matkan.
Pysähdyin hieman aikaiseen, kello oli vasta vähän yli neljä, eikä mittarissakaan ollut kuin 100 km tälle päivälle. Katselin karttaa ja ajattelin, että saattaisi olla, että tunnin ajo ei riittäisi seuraavaan hotellipaikkaan, vaan tarvittaisiin kaksi ja en viitsinyt ottaa riskiä. Ehdin minä huomennakin, jos olen hengissä. Hotelli johon majoituin, on iso, vanha hotelli, kolme tähteä, joista mielestäni ainakin yksi on liikaa. Hinta aamupalalla 40E, sen alle en ole kreikasta vielä saanut majoitusta. Hotellit täällä ovat melkein puolta kalliimpia kuin balkkanilla keskimäärin ja ruoka kolmanneksen. Ruoasta mieleen, että olen saanut palauttaa taas jogurtin ruokavalioon, sitä löytyy isompien markettien hyllystä. Siihen kun laittaa hunajaa vielä sekaan, kyllä on hyvä iltaherkku.
Mietin tuossa päivällä ajaessani ja katsellessani Kreikkalaisia jätekasoja historiallisia kaivauksia. Minä tulin siihen tulokseen, että nämä etelämaalaiset asuvat itse asiassa tunkiossa, ainakin ovat asuneet. He heittävät jätteensä kaikkialle ympärilleen. Kun kaupunki sitten on kirjaimellisesti hukkunut paskaan, on ollut pakko muuttaa toiseen paikkaan. Näitä paskaan hautautuneita paikkoja sitten kaivellaan esiin. Mikäli rakentamistyyli on aikaisemmin ollut samanlainen, ei kolmannes taloista ole koskaan ollutkaan valmis ja asuttu. Se näytti olevan tyyli Balkkanilla ja se näyttää olevan tyyli Kreikassa. Balkkanilla se oli erityisen silmiinpistävää. Mutta minä olen täällä vain vieraana, ja teen havaintoja, en puutu Kreikkalaisten elämään joka näyttää jatkuvan samanlaisena tähänastisten havaintojeni mukaan, kuin se on jatkunut aikaisemmillakin turistivierailuillani. Nyt tosin nämä reitit eivän ole noudattaneet tyypillisiä turistikohteita. Nuo turistirannat tuntuvatkin olevan kovin samanlaisia menipä minne tahansa.
Kadonneiden vaatteiden listaan taisi lisääntyä yhdet pestyt sukat. Muistan vielä, että otin ne sängynpäätyvalojen varresta aamulla pois, mutta en niitä löytänyt. On niitä kyllä käytetty, kohta puhkikuluneet, mutta kun ne vielä illalla pesin. Paksuhkot sukat kuivaavat hitaasti kosteassa ilmassa, ja olen keksinyt aikaa sitten keinon, että kun laittaa pyyhkeen lattialle, laittaa märät (väännetyt) sukat pyyhkeen väliin ja talloo päällä vähän aikaa, niin vesi lähtee sen verran hyvin, että ehtivät yöllä kuivata. Pesupaikkoja olen myös joutunut keksimään. Lavuaareissa on useimmiten metallinen kiinteä tulppa, joka vuotaa. Silloin laitan pyykin likoon roskakoriin jos sellainen on. Ellei ole, pitää laittaa lavuaariin muovikassi, vesi sinne ja sitten pyykki likoon. WC-pöntössä ei ole tarvinnut pestä. Tällaista tänään !

Kuva on rannikon kalankasvatusaltaista, joita oli jonkin verran matkan varrella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti