maanantai 24. lokakuuta 2011

24.10.2011 Thessaloniki, Kreikka


24.10.2011 Thessaloniki, Kreikka

Lepopäivänä matkahaluja oli taas kertynyt, että olin heti kahdeksan jälkeen liikkeellä. Reitti Platamonaksesta Thessalonikiin ei näyttänyt kovin selvältä, eikä se sitä ollut. Kun pääreitti on moottoritie, on pienempien sivuteiden löytäminen oma urakkansa. Toisaalta siinä sitä tälle päivälle mielenkiintoa olikin. Pieni pätkä alussa meni ”moottoritietä” pitkin, mutta ensimmäisen tietullin kohdalta käännyin syrjään. Alkumatkalla sivuteitä löytyi kohtalaisen hyvin. Katerinissa kävin kahvilla ja säin samalla jotain naposteltavaa, kun ei kunnon ruokapaikka sattunut kohdalle. Katerinin jälkeen jouduin ajamaan noin 15 km sisämaahan, lähelle Aleksandriaa. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanutkin ajaa Aleksandriaan asti ja tulla Thessalonikiin sisämaan kautta. Nimittäin kun palasin takaisin rannikolle päin, alkoi varsinainen siksakki, välillä peltoteitä ja milloin missäkin. Se väli on jonkinlaista jokien ja kanavien halkomaa suistoaluetta ja sellaista tieviidakkoa että !
Olen kertonut aikaisemminkin tästä navigaattoriongelmasta. Jos laitan ajoneuvoksi auton, se ohjaa, niin kuin tänäänkin joka välissä, helposti moottoritielle. Näin siitäkin huolimatta, että olin ruksannut kohdan, vältä tietulleja. Laitteessa ei ole kohtaa vältä moottoriteitä. Pyörällä ajaessa se taas ohjaa toisinaan aivan mahdottomia reittejä, lisäksi kone ei tahdo jaksaa laskea pyöräreittejä kuin aika lyhyille pätkille. Riippuu tietenkin millainen ympäristö yleensä on. Minä kyllä hoksasin tänään illasta, että laitan sinne ruksin vältä sorateitä, josko se helpottaisi pyörähommaa. No, minä värkkään ”ovelasti” vuoron perään autoa ja pyörää ajoneuvoksi ja koitan siten taiteilla kohtuullista reittiä. Kyllä sitä vähitellen oppii toimimaan sen kanssa. Joka tapauksessa, navigaattorin kanssa on mieluisempi liikkua kuin ilman.
Ilma tänään oli pääosin pilvinen, iltapäivällä aurinko taisi jossakin välissä hieman näyttäytyä. Yöllä oli satanut, aamu ei ollut niin kylmä kuin se oli sisämaassa, kymmenen maissa jokin mittari näytti 14C, iltapäivällä lähelle 20C. Maasto oli alkumatkasta loivasti kumpuilevaa, loppumatka, siis tämä Thessalonikin seutu hyvin tasaista jokisuistoa (taisi olla ristisanatehtävissä rias-sana, jota käytetään tällaisesta maastosta). Tulin Thessalonikiin vähän viiden jälkeen, mittarissa 138 km, tunne fyysisesti kevyestä päivästä, navigointi hieman raskasta. Hotellin löysin reitin varrelta, kun laitoin keskustaan päästyäni uuden suuntiman huomiselle päivälle. Kolmen tähden hotelli, 45E aamupalalla. En tähän Kreikan hintatasoon nähden pitänyt sitä pahana kun on kaupungin keskustassa. Olisi ehkä löytynyt hieman halvempi ulosmenotien varresta, mutta en viitsinyt ottaa riskiä, Valitsemani tie menee taas sisämaan kautta ja siellä on ollut vähän hotelleja. Kaikki hyvin !

Kuvaksi päätin laittaa puuvillapuimurin, ne kun ovat viime aikoina olleet hyvin tavanomainen näky tienvarsilla puuvillapeltojen ja puuvillaa kuljettavien rekkojen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti