5.10.2011 Virpazar, Montenegro

5.10.2011 Virpazar, Montenegro

Heräsin sumuiseen aamuun flunssaisena huonosti nukutin yön jälkeen. Koska aamupala oli vasta kahdeksalta, olin laittanut kellon herättämään vasta vartin yli 7, mutta en minä niin kauan jaksanut maata. Laittelin pikkuhiljaa itseni ja varusteet lähtökuntoon, pakkasin pyörän ja menin aamupalalle. Paikallisissa uutisissa pyöri eri paikkojen lämpötiloja, tunnistin Podgorica:n (johon suuntaan olin menossa) , 17 C ja Kolasin:in (jossa olin ) +4C. Paikan pitäjä sanoi, että perjantaiksi oli luvattu lunta.
Lähdin matkaan kintaat kädessä ja ”pipo” päässä. Alkumatka meni taas hyvin, koska oli nousua. Ilma alkoi kyllä lämmetä nopeasti , samoin sumu haihtui 9:n jälkeen. Kun tulin tien korkeimpaan kohtaan, turjustin vaatteita. Minulla oli urheilupaita, pyöräilypaita, -housut, pyöräilytakki, fleesliivi, Coretex-takki , sen päällä vielä ohut sadetakki ja jaloissa tuulihousut ja se kypäränaluslakki. Sitten mentiin, kilometri alaspäin, niin lujaa kuin uskalisin sillä tiellä antaa mennä. Matkalla oli useita tunneleita, joitakin aika pitkiäkin, eikä missään valoja. Jouduin kaivamaan taas otsalampun esiin. Tie oli kohtalaisen tasaista, joten vauhti pyöri siinä 40-55km/h paikkeilla. 7%:n laskulla 10:n kilometrin matkalla tullaan 700 m alaspäin, jotakin sellaista se ehkä oli. Tultiin noin 200 m:iin ja sitten ajeltiin jokivartta upeassa kanjonissa muutama kymmenen kilometriä. Aivan Podgorica:n lähellä maasto muuttui tasaiseksi.
Kävin Podgorica:ssa syömässä ja sitten kiersin kaupungin kaikki pyöräliikkeet, joita ei niin paljon ollut, etsien jarrupaloja. Löysin liikkeen, jossa niitä oli paljon, mutta ei sopivia. Liikkeen pitäjhä sanoi, että jos niitä ei ole hänellä, niin tuskin koko maassa. Näistä jarrupaloista nyt melkoinen riesa syntyi. Oliko ne niin huonon laatuisia, vai johtuuko se siitä, että ne on niin pienet vai mikä siinä on. Olen ajatellut, että kun ne mitkä olen vaihtanut, eivät ole aivan loppuun kuluneet, niin liimaan ohuen pahvin sinne palan takapuolelle ja katson, miten niiden kanssa onnistuu.
Kello oli palojen haeskelusta hhuolimatta sen verran, että en viitsinyt vielä majoittua. Lähdin ajamaan rannikon suuntaan. Aluksi hyvin tasaista maastoa, sitten suolajärvi, noin 50 km pitkä, ulottuu Albanian puolelle, ja sitten vuoret ja ranta. Tie sivuaa aivan suolajärven päätä, tästä löytyi hienolta paikalta hieman heikossa kunnossa oleva majapaikka 20 E:lla. Istuskelen parvekkeella toisi upeissa maisemissa nenä tukossa ja vähän opnomatopoeettinen olo. Jos herään aamulla, jatkan matkaani rannikolle. Siinä onkin mielenkiintoinen paikka, joko vuoren yli tai sitten kartan mukaan ehkä 5 km:n tunneli. Jää nähtääväksi.